keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Ilta Sevillassa: La Susonan legenda

Moni oopperan ystävä tietää Sevillaan sijoittuvat tarinat Sevillan parturista ja tupakkatehtaan tytöstä Carmenista. Halusimme tutustua hieman tuntemattomampaan Sevillaan ja varasimme iltaisen kävelyretken Viatorin kautta. Meillä kävi tuuri, retki luvattiin toteuttaa enintään 12 hengen ryhmässä, mutta olimme ainoat retken ostaneet, joten saimme yksityisen kierroksen Sevillassa. Oppaaksemme osui Sevilla4Realin opas, historianopiskelija Daniel, ja häneltä kuulimme hieman tuntemattomamman legendan La Susonasta, jota myös kauniiksi Susanaksi kutsutaan.

La Susonan kotitalo

Daniel ja Kari




Tarina sijoittuu 1400 –luvun Sevillaan, jolloin juutalaiset asuivat omassa kaupunginosassaan. Susana ben Suson oli rikkaan juutalaisen tytär, joka rakastui kristittyyn poikaan ja hiipi tapaamaan sulhoaan iltaisin. Susanan isä ei kuitenkaan tiennyt, että kun tytär hiiviskeli talossa, hän kuuli isänsä ja tämän kumppanien suunnittelevan kapinaa kristittyjä vastaan.





Susana pohti pitkään, mitä tekisi ja lopulta rakkaus voitti uskollisuuden isää kohtaan. Susana kertoi sulhaselleen tulevasta kapinasta, minkä johdosta Susanan isä ja tämän kumppanit pidätettiin. Susana lähti sulhonsa luokse ja pyysi tätä ottamaan Susanan luokseen, mutta sulho kieltäytyi ja sanoi tyrmistyneenä: ”Miten voisin luottaa sinuun, jos olet valmis pettämään oman isäsi?” 







Susana jäi siis aivan yksin, ilman isää ja ilman sulhasta. Lopulta hän meni asumaan luostariin ja testamentissaan hän pyysi, että hänen päänsä asetettaisiin näytille hänen muistokseen. Tarinan mukaan näin tehtiinkin. Nykyään paikalla on muistokilpi, joka kertoo Susanan onnettoman kohtalon. Mielenkiintoista on, että 1600-luvun alussa samalta paikalta löydettiin naisen pääkallo. Lieneekö ollut Susanan, sitä ei tietenkään tiedetä. 





Susanan vanhan kotitalon edessä kasvaa palmu, jonka sisältä versoaa sitruunapuu. Sanotaan, että nämä puut symboloivat La Susonaa ja hänen rakastaan. Erilaisia, mutta silti ikuisesti yhdessä.

Meidän iltaretkemme päättyi tapas-ravintolaan, jossa vietimme mukavat pari tuntia. Tämäkin kuului retken hintaan (50€/hlö). Suosittelenkin Sevilla4Realin retkiä kaikille, jotka haluavat enemmän sisältöä Sevillassa käyntiinsä.




4 kommenttia:

  1. Uskomaton artikkeli! Todella hyviä ja mielenkiintoisia ideoita, kiitos kun jaoitte kokemuksenne. Seville on mahtava kohde! Tosi hyvä artikkeli! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raluca! Mukavaa, että löysit blogini.

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Rakastan tällaisia tarinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Suosittelen todellakin paikallisia oppaita. Emme olisi ikinä tienneet tästäkään legendasta.

      Poista

Jätä kommenttisi tai terveiset...