"Onkohan tässä annoksessa gluteenia?"

Ja sama kreikaksi. Tai italiaksi. Tai *jollain muulla kielellä*... Näitä kielikäännöksiä mukaan matkalle löytyy Keliakialiiton sivuilta.

Herra L sairastaa siis keliakiaa. Kyseinen sairaus tuli meille tietoon pari vuotta sitten yllättäen ja täysin pyytämättä, kuten sanonta kuuluu, ja rajoittaa aina välillä paljonkin ruokailua ulkomailla. Kaiholla muistelen niitä matkoja, jolloin menimme syömään juuri silloin kun eniten nälätti, ensimmäiseen ravintolaan, joka tiellemme osui. Vaikka rakastan ruoanlaittoa ja tilaisuuden tullen käyttää turhankin paljon aikaa ruoka-annoksen tekoon tai valintaan, niin välillä on nautinnollista pysähtyä syömään sinne, missä ruoka on edullista ja sitä on paljon.

Mutta ei. Nykyisin toistuu seuraavat vaiheet ennen kuin pariskunta L saa ruokaa kupuunsa.

Kuvitellaan alkutilanne: hieman nälkäinen rouva L ja jonkin verran enemmän nälkäinen herra L ovat matkalla ja kävelevät etsien ruokapaikkaa. Yleensä tilanne etenee seuraavasti:

1) Mieluinen ravintola löytyy, mutta löytyykö ruokalistaa esim. ikkunasta tai netistä? Tutkitaan. Jos ei, niin jatketaan matkaa.

2) Ruokalista löytyi, hurraa!! Alamme tutkia ruokalistaa ja etsimään maanisesti G-merkintää* eli löytyykö mitään, mitä mieheni voi syödä. G-kirjaimia ei löydy, eikä ruokia, josta olisimme varmoja. Eli jatketaan matkaa.
*Kroatiassa tosin eräs ravintola oli merkinnyt G-kirjaimella kaikki annokset, joissa oli gluteenia. Huoh.

3) Toistetaan vaiheet 1) ja 2) kertaa n. Tässä vaiheessa minä alan ärtyä, kuten aina ollessani nälkäinen.

4) Vihdoin! Astumme sisään ravintolaan tai istumme pöytään ulkosalle. Tilaamme ruoan ja tässä vaiheessa herra L vielä varmistaa, että eihän annoksessa ole missään vehnää tai muuta viljaa. Tarjoilija varmistaa asian, odottelemme. Minä katselen ympärilleni ja mietin, voikohan naapuripöytään jääneet leipäpalat syödä suurimpaan nälkään. Vai voisikohan pöydän jalkaa järsiä?

5) Saamme annokset eteemme ja v i h d o i n syömme. Suorastaan ahmimme. Ja opettajia kun olemme, lautaset ovat tyhjät noin varttitunnissa. Pyydämme laskun ja jatkamme matkaa, minä olen jo melko leppynyt ja herra L ei missään vaiheessa edes hermostunut.


Tuttujen ruoka-annosten kohdalla ei tätä onneksi tarvitse joka kerta toistaa, mutta aika usein nykyään mieheni syö ravintolassa salaattia. Joskus siihenkin on yllätykseksi lisätty krutonkeja, jee ja jipii.

Varmasti gluteeniton annos Kroatian Trogirissa.
Paistettua tonnikalaa kesäkurpitsan ja rucolan kanssa.

Keliagentti kirjoittaa blogissaan samasta asiasta ja antaa vinkkejä muutamaan kohteeseen. Herra L on liikkeellä yleensä kohtuullisen rennosti, vaikka keliakian kanssa on oltava "sairaan tarkka". Tosin sen sijaan, että hän tivaisi joka annoksesta erikseen, mitä ne sisältävät, herra L pyrkii jo tilaamisvaiheessa eliminoimaan gluteenin pois. Pihvinsä herra L tilaa useimmiten ilman kastikkeita, ne kun sisältävät usein gluteenia.

Erityisesti keliakia harmittaa siinä mielessä, että ennen oli mukava jakaa annoksia ja maistella vähän toisenkin lautaselta. Tai siis kyllähän minä tätä edelleenkin teen, mutta jos haluan, että herra L voi maistaa minun ruokaani, pitää minunkin tilata gluteenitonta. Joskus teen näin, yleensä en.

Nykyään leivon ennen matkalle lähtöä leivän mukaan otettavaksi, mikäli meillä on huoneistohotelli ja siellä pakastelokero tai pakastin. Perille päästyämme viipaloin leivän ja pakastan, ja herra L ottaa iltaisin pari siivua sulamaan aamupalaa varten. Yleensä mukaan pakataan myös paketti gluteenitonta näkkäriä. Kevyt viedä mukana ja näppärä lisä välipaloja ajatellen. Kreikassa tai Kanariansaarilla löytää aika harvoin - jos koskaan - kaupasta gluteenitonta leipää.

Oma reseptini, omenainen pähkinälimppu

Gluteenittomia tuotteita ei ulkomailla aina löydy tavallisesta ruokakaupasta. Ainakin Kroatiassa olemme löytäneet vaikkapa pastaa luontaistuotteita myyvistä kaupoista. Lomakohteissa tällaisia ei vain kovin usein löydy. Pidemmälle lomalle voikin olla hyvä ottaa mukaan myös pieni pastapussi. Usein se on pelastanut sellaisen illan, kun emme ole jostain syystä jaksaneet lähteä ravintolaan syömään.

Hotelleihin kannattaa olla yhteydessä jo etukäteen, mikäli tarjoavat aamiaista. Laitan varauksen jälkeen hotellille sähköpostia ja tiedustelen gluteenitonta aamiaista. Vastaus tulee yleensä nopeasti. Puolassa yleisesti ei tunneta keliakiaa tai tarjota gluteenitonta vaihtoehtoa. Tosin aamiaispöydässä sekä Krakovassa että Varsovassa oli niin runsaasti leikkeleitä, että sillä pärjäsi päivän mukavasti. Varsovassa herra L otti tosin omat sämpylät mukaan aamiaiselle.

Venetsiassa gluteeniton aamupala onnistui ilman mitään ongelmia - toisin kuin Fort Lauderdalessa. Olimme yhden yön paikallisessa motellissa ennen risteilylle lähtöä ja sähköpostissa oli luvattu, että gluteeniton aamiainen onnistuu. No, kun pääsimme iltamyöhään perille, meiltä alettiin kyselemään, että mitä tämä gluteeniton tarkoittaa ja millaista ruokaa pitäisi olla. Hotellin henkilökunta ei siis tiennyt keliakiasta mitään, mutta oli saman tien luvannut gluteenittoman aamupalan, kun sitä kyseltiin. 

Seuraavana aamuna olikin aika surkuhupaisa tunnelma, kun tajusimme, että ainoa gluteeniton vaihtoehto oli banaani - juomien lisäksi siis. Herra L söi banaaninsa hieman ärtyneenä (sitäkin siis tapahtuu joskus) ja lähdimme pienelle aamukävelylle. Puolen kilometrin päästä löytyi onneksi ruokakauppa, josta ostimme jogurttia ja tuoreita marjoja. Söimme ne hotellihuoneessa ja pudistelimme päätämme palvelualttiudelle ja sen puutteelle. Jogurtti kun oli yksi niistä ruuista, jonka annoimme esimerkiksi edellisenä iltana, kun meiltä kysyttiin ruokia, jotka ovat gluteenittomia. Kirjoitin kyseisestä majapaikasta arvioinnin Tripadvisorin sivuille, sen voi lukea tästä.

Italiaan hyppään vielä hetkeksi, koska mielestäni oli yllättävää, kuinka hyvin sieltä löytyi gluteenittomia vaihtoehtoja. Jopa niin, että kun olimme pienen pienellä Torcellon saarella Venetsian ulkopuolella ja söimme lounaaksi pienen leikkelelautasen, niin jostain löytyi gluteenittomia suolakeksejä miehelleni leikkeleiden seuraksi.

Venetsian edustan saaria, kuvassa taustalla Burano.
Torcellolle mennessä oli jo liian kova nälkä ajatellakaan kuvaamista.

Kovin monia matkavinkkejä minulla ei vielä ole keliakiaa ajatellen, koska olemme eläneet sairauden kanssa vasta reilut pari vuotta, kuten tuolla alussa mainitsin. Coeliac UK on koonnut matkapaketin 35 maasta, maatiedot ovat pdf-muodossa ja helppo tallentaa tabletille tai printata mukaan. Tiedostoissa on mm. kauppaketjut, joista gluteenittomia tuotteita löytyy kyseisestä maasta ja gluteenittomat tuotemerkit.

Keliakian kanssakin voi siis hyvin matkustella ja nauttia matkoista. Hieman tarkkaavaisuutta reissuun mukaan, niin kyllä pärjää!