keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Uusivuosi ulkomailla

Pakko tunnustaa: pidämme molemmat aivan suunnattomasti ilotulituksista. Rakettien kauniit värit ja tehosteet saavat meidät helposti unohtamaan ilotulitteiden miinuspuolet. Kuitenkin jokainen tietää roskamäärän, joka uudenvuoden raketeista tulee ja tulitteista lähtevä melu pelottaa usein lemmikkejä ja miksei meluhaitta häiritse ihmisiäkin. Minulla onkin hieman syyllinen olo joka kerta, kun sanon odottavani innolla ilotulituksia.

Jo pienenä tyttönä kävin joka vuosi Turun päivänä katsomassa Turun päivän ilotulituksen, se oli pitkään perinteenä kummitädilläni ja minulla. Aika usein kävin siellä aikuisenakin, kunnes muutimme pois Turusta.



Uudenvuoden ilotulitukset ovat iloinen tapa ottaa vastaan tuleva vuosi ja vielä mukavampaa seurata, jos sen voi tehdä jossain lämpimässä. Muistan erään pakkastalven, taisi olla vuosi 2007, jolloin puimme ylle kaikki mahdolliset vaatteet ja lähdimme ulos katsomaan raketteja. Kaikista vaatekerroksista huolimatta tuli silti kylmä.



Tällä hetkellä odottelemme huomista vuoden vaihtumista Kanariansaarten lämmössä. Lähdemme illalla rantabulevardille, otamme kuohuviinipullon mukaan ja odottelemme satojen muiden ihmisten kanssa keskiyön kellonlyöntejä.



Pari kertaa on käynyt niin, ettemme ole jaksaneet valvoa puolille öin. Vuonna 2006 lähdimme uudenvuodenaattona aamuvarhaisella snorklaamaan Suurelle Valliriutalle ja illalla uni yllätti aikaisin. Tarkoituksenamme oli katsoa televisiosta Sydneyn ilotulitusta, mutta toisin kävi. Onneksi Palm Coven rannalla Cairnsin lähellä oli perheille tarkoitettu ilotulitus kahdeksalta illalla. Olimme sitä katsomassa, suurin osa ihmisistä oli piknikillä koko perheen kanssa ja tunnelma oli kuin vappuna meillä Suomessa. Tosin sillä erolla, että lämpötila oli kolmenkymmenen asteen tietämillä.



Samoin kävi Floridassa vuonna 2013. Emme yksinkertaisesti pysyneet hereillä, joten silloinkin vuosi vaihtui ilman suuria juhlallisuuksia meidän osaltamme. Aikaero tekee välillä mutkia matkaan, mutta uni maistui makealta.



Joskus emme vain löydä paikkaa, jossa ihailla ilotulituksia. Näin kävi Meksikossa vuonna 2012 ja Las Palmasissa vuotta aiemmin. Saavuimme Las Palmasiin vasta uudenvuodenaattona ja olimme hotellilla hieman kymmenen jälkeen illalla. Kävimme ostamassa pullon kuohuviiniä ja lähdimme Las Canterasin rannalle, koska ajattelimme ilotulituksen tulevan sieltä. Eipä tullut ja yhä edelleen meille on täysi arvoitus, mahtoiko Las Palmasissa mitään kaupungin järjestämää ilotulitusta edes olla. Me istuimme rannalla varpaat hiekassa, joimme cavaa kertakäyttömukista ja olimme täysin kahdestaan. Jostain kauempaa sentään näimme muutaman raketin.



Kuviksi valitsin itse ottamiani kuvia eri maiden ilotulituksista. Huomaa, ettei peruskameralla saa kovin hyviä kuvia niistä otettua. Mutta menköön.

Omatoiminen pakettimatkailija toivottaa kaikille lukijoille mahdollisimman lämmintä uutta vuotta, tulkoon vuodesta hieno matkailuvuosi!

Ja tosiaan, ensi viikolla on tulossa arvontaan pari lippua Matkamessuille ja hieman suklaata lisäksi, kunhan päästään täältä kotiin...


maanantai 28. joulukuuta 2015

Aurinkoa, sangriaa ja bussien odotusta

¡Saludos de Lanzarote!

Aurinko paistaa edelleen, olemmekin ihmetelleet, miten paljon parempi tuuri sään suhteen meillä on tänä vuonna. Viime vuonna Lanzarotella oli monia pilvisiä päiviä ja lisäksi tuuli niin lujaa, että välillä olo oli kuin juhannusmökillä Suomessa. 

Kuvassa näkyvä hattu on kulkenut matkassa vuodesta 2006, kun sen Sydneystä löysin.

Kävimme tänään bussin kanssa saaren pääkaupungissa Arrecifessa, kunhan heräsimme puoli kymmenen maissa. Katsoin aikataulun netistä ja suuntasimme pysäkille, jossa oli aivan toisenlainen aikataulu. Joka tapauksessa busseja piti kulkea Puerto del Carmenin rantakadulta Arrecifen suuntaan 20 minuutin välein.

Odottelimme reilun vartin ja bussi saapui. Tupaten täynnä. Mahduimme kyytiin ja jopa istumaan, mutta seuraavilla pysäkeillä odottaneilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Seuraava bussi tosin tuli noin viiden minuutin kuluttua. Tämän totesimme, kun bussit osuivat samaan pieneen risteykseen yhtä aikaa.

Arrecifessa kävelimme ympäriinsä ja pysähdyimme kahvilaan sangrialle, instagramista löytyy todistusaineistoa. Yllä oleva kuva tosin on omalta parvekkeeltamme. Aurinko paistaa edelleen ja limsalla laimennettu sangria on mitä parhainta hellejuomaa, mikäli jotain vahviketta juomaansa haluaa. Ja mikä ettei, kun lomalla ollaan.

Oletimme tietenkin, että takaisin päinkin busseja kulkisi 20 minuutin välein, mutta ei. Kun saavuimme linja-autoasemalle, bussi tuli juuri ja oli niin täynnä, että läheskään kaikki matkustajat eivät mahtuneet kyytiin. Me totesimme, että jäämme sovinnolla odottelemaan seuraavaa, 20 minuuttia kuluisi kyllä nopeasti.


Mutta tässä vaiheessa asiat eivät enää sujuneetkaan siten kuin voisi olettaa. Ohitsemme hurahti parikin oikealla numerolla varustettua bussia, jotka eivät siis syystä tai toisesta pysähtyneet lainkaan linja-autoasemalla. Väkeä alkoi vähitellen kerääntyä runsaasti.


Kun bussi viimein saapui - noin puolen tunnin odottelun jälkeen - se tuli saman tien niin täyteen, että kaikki eivät mahtuneet edes istumaan. Seisomapaikoistakin oli pulaa. Minä osuin istumaan saksalaisen murrosikäisen teinitytön viereen, joka kovaan ääneen itki, että hänellä on nälkä ja ulvoi niin kauan, että sai puhelimensa äidiltään. Sitten hiljeni. Meitä ehkä hieman saattoi draamailu huvittaa.

Me nautimme ilmastoidusta bussista ja pääsimme aika pitkän odottelun jälkeen takaisin hotellille. Retkeemme kului kaiken kaikkiaan viitisen tuntia, josta puolet meni busseissa tai niitä odotellessa. Taksi olisi toki nopeampi, mutta sujuihan se näinkin. Meno-paluu bussilla maksoi yhteensä meiltä kahdelta 6,80€.

Mukava lomafiilis siis jatkuu, tänään laitoin ensimmäisen kerran kellon ranteeseen yli viikkoon. Vielä viikko lomaa jäljellä!



tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

Kävimme tänään tekemässä hieman ruokaostoksia jouluksi. Täällä Lanzarotella suurin osa ravintoloista myy jouluksi erikoismenun, jossa on sinänsä paljon valinnanvaraa, mutta kun laittaa ensimmäiseksi kriteeriksi gluteenittoman menun, tippuukin vaihtoehdot minimiin. Aina ei edes vaihtoehtoja enää löydy.




Päätimme siis hakea kaupasta tarpeet ja kokata itse. Kauheaa, eikö totta! Lomalla ja joutuu itse laittamaan ruokaa. Paitsi että nautimme tästä molemmat. Mies saa varmasti gluteenitonta ruokaa ja minä saan laittaa ruokaa tuoreista aineksista, joista emme Suomessa usein kokkaa. 



Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että jouluaattona syömme brasilialaista entrecote -pihviä (no joo, niitä syömme kyllä kotonakin, mutta emme tällä hinnalla...) ja laitamme pihvin lisukkeeksi grillattua kesäkurpitsaa. Paikallisesta supermarketista, Mercadonasta, löytyi pullo Pata Negra -punaviiniä, vuosikerta on 2006 ja hinta oli kolme euroa. Yhteensä jouluaterian hinnaksi meille kahdelle tulee siis noin 13 euroa.



Joulupäivänä syömme katkarapuja, ostimme kokonaisia katkarapuja ja lisäksi sitruunaa, oliiviöljyä ja valkosipulia. Lisukkeeksi teemme salaatin valmiista salaattipussista, lisäämme siihen avokadoa, tomaattia, granaattiomenaa ja ilmakuivatun kinkun palasia. Nam!



Granaattiomenat ovat tämänhetkinen suosikkimme, täällä ne maksavat 39 senttiä kappale. Niitä on aamujugurtin joukossa, lounaalla ja jälkiruokana ja nyt siis myös salaatissa.

Toki syömme täällä ravintoloissakin, juuri eilen söimme mahtavaa aasialaishenkistä ruokaa Asia Garden -ravintolassa. Sinne menemme vielä uudelleenkin.


Maisemakuvat ovat tämän päivän ajelulta Playa Blancasta ja ruokakuvat eiliseltä, kun kokeilimme tuota joulumenua. Maistui vielä paremmalta kuin näytti!

Omatoiminen pakettimatkailija miehineen hiljentyy joulun viettoon ja herkutteluun ja toivottaa kaikille lukijoille lämmintä joulua! (Tänään lämpöasteita oli 24.)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Matkalle yksin, kaksin vai porukalla?

Sanottakoon se heti alkuun: en tykkää yhtään yksin matkustamisesta. Osa matkan hauskuudesta tulee siitä, että kokemukset pystyy jakamaan jonkun kanssa. Sama pätee mielestäni vaikkapa elokuvissa käymiseen. Paljon mukavampi katsoa elokuvaa, kun välillä voi supatella jotain vieressä istujalle. Ja toivottavaa tietenkin olisi, että se vieressä istuva henkilö olisi edes jotenkin tuttu. Muuten voi tulla aika omituisia tilanteita.

Olen pari kertaa ollut reissussa parhaan ystäväni kanssa, molemmilla kerroilla Lontoossa. Matkojen välissä kului 20 vuotta, mutta molemmilla kerroilla viihdyimme erinomaisesti toistemme seurassa - tietenkin, sitähän varten parhaat ystävät on - ja ennen kaikkea vietimme yhteistä aikaa molempien lempikaupungissa.

Kuvatilanteet parhaan ystävän kanssa menevät lähes aina näin. Hän on kameran takana, minä kuvattavana.
Tämä iski molempien huumorintajuun.


Kolmesti olen ollut matkalla äitini kanssa, aikuisiällä siis. Ensimmäinen matkani äidin kanssa oli ylioppilaslahjani, olimme viikon Lontoossa vuonna 1992. (Hmm, alan havaita jotain kaavaa tässä matkakohteen valinnassa...) Shoppailimme ja nautimme Lontoon keväästä. Edelleen muistan kotimatkalta, kun koko bussimatkan ajan Helsingistä Turkuun satoi räntää. Toukokuun alussa.

Vuonna 2008 matkustimme tammikuun lopussa Teneriffalle juhlistamaan äitini 60-vuotispäiviä. Matkaseurueena tuolloin äitini ja minun lisäksi olivat molempien puolisot. Tämä oli ensimmäinen etelänmatka äidilleni ja tuon jälkeen hän on halunnut suunnilleen joka vuosi tähän kaikkein pimeimpään aikaan Kanarian lämpöön ja valoon. Ja mikä ettei, sehän on mainio matkakohde etenkin melko kielitaidottomille eläkeläisille. Tai no, kyllä minun äitini suomea puhuu. Paljon.

Äitini puolisonsa kanssa Puerto de la Cruzissa.

Kesällä 2012 lähdimme samalla seurueella Kreetalle kesäkuun alussa. Jo tuolloin sää oli äidilleni hieman tukalan kuuma ja viikko riitti hyvin Kreikan kuuman auringon alla. Mukavia muistoja jäi tuostakin matkasta, suurin osa illoista kului korttia pelaten neljästään. Marjapussin ja laistocasinon pelaaminen sai ajan kulumaan myöhään iltaan. Välillä toki piti muistaa, että esim. ravintoloissa piti tulkata annokset, kovin monessa tavernassa ei suomenkielistä listaa ollut.

Näyttäisi olevan minun jakovuoroni...

Vuonna 2009 osuimme sattumalta Kreetalle samaan aikaan mieheni sisaren perheen kanssa, tämä ei siis ollut tiedossa vielä matkaa varatessa. He olivat matkalla viikon, me kaksi ja parina iltana kävimme yhdessä syömässä ja pelaamassa minigolfia. Emme ehkä jaksaisi isoa matkaseuruetta ihan koko kahta viikkoa, mutta tuolloin pari iltaa yhdessä toi hauskaa vaihtelua kahdenkeskiseen oloon ja eloon.

Matkalla juhlittiin sisarenpojan syntymäpäiviä.
Mikael täytti 12 vuotta matkan aikana.

Kuten äskeisestä jo saattoi lukeakin, parhaiten viihdyn matkoilla mieheni kanssa. Olemme hyvin samanhenkisiä matkustajia: viihdymme rannalla kirjan kanssa, välillä tosin täytyy vähän shoppailla ja makumme ruoan suhteen on varsin samanlainen, mieluiten edullisesti paikallisten suosimissa paikoissa. Jätämme mielihyvin kolmen tähden ravintolat muille.

Me molemmat haluamme aika samanlaisia asioita matkaltamme: aurinkoa, lämpöä ja kiireetöntä yhdessäoloa. Plussana romanttiset illalliset auringon laskiessa, tosin tähän seikkaan mieheni aina pöhähtää, että romantiikkaa muka. Vähän on tuollainen epäromanttinen jörrikkä.

Me Hanian keskustassa vuonna 2010.
Ja Kreetasta on tosiaan tulossa oma blogitekstinsä jossain vaiheessa...

Tosin huonoin puoli kahdenkeskisissä matkoissa on, että ainoat yhteiset kuvamme matkalta ovat yleensä hölmön näköisiä selfieitä. Onneksi miehellä on pitkä käsi ja aina silloin tällöin joku kuvista onnistuukin... Selfiekeppiä emme ole suostuneet hankkimaan. Risteilymme yhteydessä viime vuonna katselimme huvittuneina turisteja Venetsiassa ja Akropoliilla, jotka kulkivat joka paikassa kepit käsissään. Ehkä tässä näkyy keski-ikäisyytemme.

Tämä on eräs lempikuvistani meistä, otettu St Maartenissa rannalla Tapaninpäivänä 2013.
Ja kyllä meillä on jotain vaatettakin päällä, vaikka kuva ehkä muuta vihjaisi.

Sitä paitsi, en voisi kuvitellakaan kovin pitkää matkaa ilman miestäni. Useimmiten minulla on aivan järjetön ikävä häntä jo silloin, kun olemme yhden yön erossa. Nytkin odotan miestä kotiin pikkujouluista Helsingistä, jossa hän yöpyi eilen. Illalla tuli lähetettyä aika monta tekstiviestiä puolin ja toisin. Silloin harvoin, kun olen ilman häntä matkalla, soitamme toisillemme joka päivä ja illalla lähetämme vielä hyvän yön toivotuksia. Ehkei herra L olekaan ihan täysi jörrikkä.

Me nyt vaan kuulumme yhteen, ihan joka asiassa. Ja mikäs sen mukavampaa kuin jakaa maailmansa toisen samanlaisen kanssa.

Poikkeus vahvistaa säännön. Kuvan otti mieheni ystävä, jonka luona majailimme joulukuussa 2006.

Kenen kanssa sinä mieluiten lähdet matkalle? Tykkäätkö matkustaa isossa seurueessa vai yksin?





torstai 3. joulukuuta 2015

Miniloma Turussa


Käväisin marraskuun viimeisellä viikolla Turussa kirjaesittelyssä ja jäin samalla yöksi Turkuun, vanhaan kotikaupunkiini. Ajattelin, että on mukavampi sekä minun että ystävieni kannalta, jos varaan hotellimajoituksen itselleni sen sijaan, että tungen itseni jonkun sohvalle nukkumaan.

Viime aikoina hotellikseni on Turussa valikoitunut Scandic Plaza Turku. Sijainti on mitä parhain aivan keskellä kaupunkia ja Stockmannin tavarataloa vastapäätä. Lähempänä keskustaa olisin ainoastaan, mikäli keskelle kauppatoria rakennettaisiin hotelli. Siltikään en ole aivan varma, vaihtaisinko hotellia.

Scandic Plaza on nimittäin kävelykadun varrella eli todella rauhallinen. Lisäksi hotellin ikkunat ovat todella hyvin eristetyt. Olimme viime vuonna vappuna mieheni kanssa samassa hotellissa, huoneemme oli silloin toisessa kerroksessa, mutta kadulta tullut vappuyön meteli ei ikinä yltänyt korviimme.



Tällä kertaa olin yksin matkassa ja tiesin jo etukäteen, millaisen huoneen haluan. Scandic Friends -etuohjelman kautta olen tallentanut huonetoiveeni muistiin ja nytkin sain huoneen ylemmistä kerroksista, tarkemmin sanoen kuudennen kerroksen ullakkohuoneen. Niissä on aivan oma viehätyksensä, kuten kuvista näkyy.


Tilaa on myös yhden hengen huoneeksi paljon. 140 cm leveä sänky ainoastaan minulle - ihanaa! Huoneessa oli myös pieni työnurkka ja lukutuoli, jonka vieressä tarjoilupöydällä teetä ja kahvia sekä vedenkeitin.



Eniten yllätyin kuitenkin näköalaa. Hetken ihmettelin, että näenkö varmasti oikein. Keskellä Yliopistonkatua hotellin ikkunasta näkyi Tuomiokirkko. Päätin kiivetä lukutuolin päälle ja nappasin kuvan, jonka jo jaoinkin sekä Facebookissa että Instagramissa. Kerrassaan hurmaava näkymä.





Kylpyhuone oli siisti, kuten asiaan kuuluu ja mielestäni oli hauska muistutus siitä, että niitä pyyhkeitä ei tosiaan tarvitse joka päivä vaihtaa ja lattialle tiputtamisen sijaan voisi ajatella siistijän ergonomiaa ja jättää likaiset pyyhkeet pesualtaaseen. Fiksu idea!



Hotellilla olisi ollut glögi-ilta kanta-asiakkaille ja samalla olisi saanut askarrella joulukortteja. Tämä jäi minulta väliin aiemmin sovitun ohjelman vuoksi, mutta ehdin sentään iltapäivällä piipahtaa vastapäiseen Hansa -kauppakeskukseen ja sen Food Courtin tähteen, Pizzariumiin. 

Pizzarium ansaitsisi vaikka kokonaan oman kirjoituksensa, mutta lyhyesti kerrottuna siellä myydään Suomen parasta pizzaa. Ihan noin niinkuin omasta mielestäni ainakin (ja aika monen muunkin mielestä.) Pizzataikinaa kohotetaan 72 tuntia ja se tekee valmiista pizzapohjasta kevyen ja rapean. Täytteet vaihtelevat osin päivittäin. Itse päädyin tällä kertaa kuvassa näkyvään munakoiso-savujuusto-kirsikkatomaattipizzaan. Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy aina.




Hansan lisäksi Pizzarium löytyy nykyään myös Kluuvin kauppakeskuksesta Helsingistä. Jos et ole vielä käynyt, suosittelen lämpimästi. Mutta varaudu siihen, että pizzan valinta ei ole helppoa vaihtoehtojen paljoudesta johtuen. Myös salaatit ovat Pizzariumissa runsaita ja herkullisia!

(Jostain syystä blogiteksti päätti sijoittua keskelle vasemman reunan sijaan, pahoittelen...)

Milloin sinä olet viimeksi käynyt Turussa? Onko Pizzarium tai Scandic Plaza tuttuja sinullekin?


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kuka pakkaa ja mitä pakataan?

Meistä toinen on varsin järjestelmällinen, työpöytä on ojennuksessa ja vaatteet löytävät tiensä pyykkikoriin välittömästi ja niin edelleen. Ja sitten olen minä. Kaivauduin juuri työpöydälläni olevan paperivuoren alle etsimään valokatkaisijaa pöytälamppuun. Olo oli hieman kuin Indiana Jonesilla, joka on suorittamassa arkeologisia kaivauksia.

Elafonissi 


Ei liene yllätys, että matkoillakin minun vaatteeni ovat vähitellen hujan hajan ympäri hotellihuonetta ja mieheni vaatteet siististi vaatepuilla kaapissa. Toki yritän minimoida tätä sotkuisuuttani ottamalla mukaan mahdollisimman vähän vaatteita. Yleensä kahden viikon matkalle pakkaan mukaan 3-5 t-paitaa, parit sortsit ja 4-5 mekkoa sekä tietenkin alusvaatteet ja sukat.

Herra L sen sijaan pakkaa mukaan paljon vaatteita. Nykyään pakkauslistassa hänen paitojensa kohdalla lukee paidat x  koska niitä on niin runsaasti mukana. Yleensä niitä tulee kotiin ainakin kaksi täysin käyttämättöminä ja sen lisäksi vielä matkalta ostetut paidat. Meillä kun on molemmilla heikkoutemme: minä ostan mekkoja ja herra L ostaa paitoja.

Varmasti aika tuttu näky Kreikan -matkaajille.


Niin, pakkauslista. Hämmästyttävää kyllä, vaikka olen todella epäjärjestelmällinen ja enemmän sotkun kuin siivon kannalla, olen luonut Excelillä pakkauslistat. Olen tallentanut ne Lomat -kansioon ja sieltä ne on helppo hakea käyttöön. Pakkauslistoja löytyy erilaisia riippuen lomakohteesta ja siitä, majoitummeko hotellissa, jossa on aamupala vai huoneistohotellissa, jossa kokkaamme itse.

Kuvakaappaus omista tiedostoistani.


Nykyään vastaavia pakkauslistoja saa helposti kustomoitua itselleen myös netissä. The Universal Packing List pääsee kokeiluun, kun pakkaamme parin viikon kuluttua laukut Lanzarotelle, mutta seuraavalle risteilylle kokeilen ehdottomasti PackingListOnlinea, jossa matkustusvaihtoehdoksi voi valita risteilyn.

Aasi kahvilassa. Ainoastaan Kreikassa.


Täytynee hieman tarkentaa äskeistä kappaletta. Minä en siis pakkaa, vaan tuon mukaan otettavat vaatteeni ynnä muut henkilökohtaiset tavarat laukkujen viereen, josta herra L pakkaa ne säntillisesti mukaan. Tosin tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset pari tuntia matkasta kuluu aina siihen, kun kyselen, että tulihan se ja se mukaan. Onneksi mieheni on varsin kärsivällinen.

Samoin kotiin lähdön koittaessa minä istun yleensä sohvalla ja luen, kun mieheni pakkaa. Olemme todenneet, että pakkaaminen sujuu joutuisammin näin. Ainoa asia, josta minä pidän huolen, on se, että mieheni viinilasi ei tyhjene ennen kuin laukut on pakattu.

Auringonlasku Agii Apostoliissa

Kuvitukseksi valikoitui kuvat Kreetan -matkaltamme kesällä 2012. Tuolloin vietimme viikon Agii Apostoliissa äitini ja hänen miehensä kanssa. Kreetasta ja erityisesti Agii Apostoliista on tulossa jossain vaiheessa ihan oma blogitekstikin...


Miten teillä, kuka pakkaa laukut? Käytättekö pakkauslistoja?

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mahtoiko onni potkaista?

Karhun elämää

Onnetar osui siis Sonjaan ja Sonjalle lähtee kirjapalkinto. Paljon onnea ja kiitos kaikille (kolmelle) osallistumisesta!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Anna sen soida! Matka-aiheiset suosikit ja arvonta

Siihenhän ei paljon tarvita. Useimmiten riittää se juuri oikea laulu radiosta vaikkapa työmatkalla ja yhtäkkiä työmatkan sijasta päässä pyöriikin ihan muunlaiset matka-ajatukset.

Tässä siis omat suosikkini lomafiiliksen nostatukseen. Järjestys on satunnainen, sillä paremmuusjärjestystä on mahdotonta miettiä. Kaikkiin liittyy omat muistonsa.

Raappana: Kauas pois

Pari vuotta sitten joulun alla tukioppilaat soittivat koulussa opettajien lempijoululauluja ja minä valitsin tämän. Kuten sanottu, olemme usein jouluna kaukana poissa ja tästä tulee aina joululämpö sisimpään.

Tämä alkoi soida radiossa, kun odottelimme Meksikon -matkaamme vuonna 2012. Todellakin toiveena oli karata kauas pois. Edelleen, kun kuulen tämän, mieleeni muistuu loputtoman pitkältä tuntunut odotus siihen, että pääsisimme matkaan.

Matkallemme osui täysikuu ja iltaisin kävelimme kuun ja tähtien alla. Meksikon pimeissä illoissa todellakin tuntui siltä, että tähdet ja kuu loistivat paljon elävämmin kuin kylmässä koti-Suomessa. 

Kuusta ja tähdistä en ottanut kuvaa, sen sijaan tässä iltakuvana naapuritalomme Meksikossa.

Jack Jones: The Love Boat Theme Song

Tämä ei varmaankaan yllättänyt ketään, joka blogitekstejäni on lukenut. Suomessa Lemmenlaiva -televisiosarja alkoi pyöriä 1980-luvulla. Muistan katsoneeni varmaan jokaisen jakson ja haaveilleeni, että jonakin päivänä olisi supermahtavaa päästä tuollaiselle risteilylle ja käydä Acapulcossa ja Puerto Vallartassa.

No, noissa kohteissa en ole käynyt, mutta risteilyille kuitenkin. Olen joka kerta ehdottanut, että ottaisimme serpentiiniä mukaan ja heittelisimme sitä kannelta laivan lähtiessä, kuten tv-sarjassakin, mutta toistaiseksi herra L ei ole aivan lämmennyt ajatukselle.

Joskus sattumalta osun Radio Nostalgian taajuudelle, kun tämä soi ja siirryn moottoritieltä Karibian aalloille.

Allure of the Seasin kannella odottamassa lähtöä - ilman serpentiiniä.

The Beach Boys: Kokomo

Kuulin ensimmäisen kerran the Beach Boysien musiikkia ollessani kirjeenvaihtokaverini luona Iso-Britanniassa, joten useimmiten minulle tulee hieman omituisesti brittitunnelmat mieleen, kun kuulen jossain kalifornialaista surffipoppia. 

Tästä Kokomosta sen sijaan mieleeni tulee Karibia ja - yllätys yllätys - risteilyt. Aruballa ja Jamaikalla, jotka laulussa mainitaan, en ole toistaiseksi käynyt, mutta Bahamalla ja Bermudalla kylläkin. Bahamasaarten pääkaupungissa Nassaussa oli mielenkiintoiselta vaikuttava merirosvomuseo, mutta se jäi käymättä, kun kohdalle osui aivan hirvittävä päänsärky. Se ei kuitenkaan poistanut Nassaun viehättävyyttä, sinne menisin milloin tahansa uudelleenkin.

Herra L merirosvomuseon edessä Nassaussa.

Haloo Helsinki!: Maailman toisella puolen

Tämä vie varmaankin aika monen ajatukset matkoille. Itselleni mieleen tulevat kaksi joulua Thaimaassa ja ihmiset siellä, vaikka kyseinen kappale onkin ilmestynyt vasta pari vuotta viimeisen Thaimaan-matkamme jälkeen. Thaimaa on todellakin hymyjen maa ja missään muualla en ole kokenut samanlaista pehmeää tropiikin lämpöä, joka hehkuu paitsi luonnosta niin myös ihmisistä. Ehkäpä vielä jonain päivänä palaamme sinne...

Toisaalta ajattelen usein myös opiskelijavaihtoaikaani Manchesterissa tämän kuullessani. Isä ja äiti taisivat vielä tuohon aikaan olla minusta hieman huolissaan ja ennen kännykkäaikaa soittelin yleensä kerran viikossa vastapuhelun kotiin. Nyt, kun ajattelee noita aikoja, niin voi vain ihmetellä, kuinka paljon tekniikka on kehittynyt vuodesta 1997, jolloin opiskelin ulkomailla. Puhelut hoituivat tosiaan asuntolan lankapuhelimesta, johon piti jonottaa omaa vuoroaan ja kirjeet kulkivat, kun oli jotain vähemmän kiireellistä kerrottavaa.

Minä thaimaalaisessa paikallisbussissa Phuket Townissa vuonna 2009

Marion: Eviva Espanja

Vielä sokerina pohjalla vuodelta 1973 peräisin oleva käännösiskelmä Eviva Espanja, samaa vuosikertaa muuten kuin minäkin. "Talven tullen mielen valtaa jälleen kaipuu..." KYLLÄ! Tälläkin hetkellä on valtava kaipuu sinne, missä klo 17.15 ei ole pilkkopimeää ja lämpömittari kapuaa yli kahdenkymmenen asteen. 

Kanariansaaria on tullut testattua useampiakin ja viime vuonna löysimme oman suosikkimme, Lanzaroten. Sen lisäksi olemme lomailleet pariin otteeseen Puerto de la Cruzissa Teneriffalla ja kahdesti Gran Canarialla, ensin Puerto de Moganissa ja myöhemmin Las Palmasissa. Ei varmaan ole vaikea arvata, mikä soi päässä koko Las Palmasin -matkan...

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta Las Palmasissa 1.1.2012



El Charco de los Clicos, vihreä laguuni Lanzarotella tammikuussa 2015

Tässäpä siis muutama poiminta. Olen varma, että kunhan julkaisen tämän tekstin, mieleeni tulee tuhottomasti muita matka-aiheisia kappaleita, mutta nyt siis näillä mennään...





Yritetään nyt sitten uusiksi kirja-arvonta. Tämähän oli tarkoitus arpoa Facebookissa 100 tykkääjän kunniaksi, kun kysyin matkakommelluksia, mutta Pariisin tapahtumat saivat minut poistamaan arvonnan.
Kirjanenhan on Lonely Planetin julkaisema Best Ever Travel Tips, josta siis saattaa löytyä muutama vinkki enemmän kuin tästä blogista.

Kuva on lainattu osoitteesta www.crushed.co.uk


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mikä on sinulle biisi, josta tulee varmasti loma mieleen. 
Tästä saat yhden arvan.

2. Toisen arvan saat, jos jaat tämän arvonnan Facebook -sivullasi.

Muista laittaa sähköpostisi kommenttiin mukaan, niin saan otettua yhteyttä, jos voitat. Kerro myös, kuinka monella arvalla osallistut!

Arvonta on auki sunnuntai-iltaan 22.11.2015 klo 18 saakka, samana päivänä tämä blogi on jo kuukauden vanha. Kiitokset lukijoille ja onnea matkaan!! (Jään jännittämään, tuleeko yhtään kommenttia...)




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Muuttuva maailma

Kirjoitan tätä samalla, kun kuuntelen televisiosta Pariisin terrori-iskujen tapahtumia 13.11.2015. Tuntuu, että maailma on muuttunut taas hieman synkemmäksi ja pelottavammaksi paikaksi. Epäuskon ja surun jälkeen ensimmäinen ajatukseni olikin, että onneksi emme ole juuri nyt matkustamassa minnekään. Anteeksi omanapaisuuteni tässä kohtaa.

Pariisi on yksi maailman suosituimmista matkakohteista ja siellä on tälläkin hetkellä valtava määrä turisteja sekä tietenkin reilut 2,2 miljoonaa pariisilaista, joiden kotikaupungissa iskut toteutettiin. Ihmisten hätä on suuri ja huoli omaisista ja ystävistä kova. Samoin on monessa muussa kohteessa maailmalla. Niistä ei vain uutisoida yhtä suurella vakavuudella, koska levottomuudet ovat jatkuneet jo pitkään, eikä alueella ole matkailijoita. Kuulostaa tylyltä, mutta väitän, että vuoden 2004 tsunaminkin uutisointi olisi jäänyt aika paljon suppeammaksi, ellei se olisi vaikuttanut niin monen turistin elämään.

Valitettava tosiseikka on, että nykyään joutuu matkoja suunnitellessa ottamaan huomioon lomakohteessa ja sen lähellä tapahtuvat asiat. Kesällä 2015 sanomalehdet tulvivat kuvia Kosille ja Lesbokselle saapuneista turvapaikanhakijoista ja paikalliset asukkaat turistien ohella auttoivat saarille tulijoita resurssiensa mukaan. Tuona kesänä emme olleet noilla saarilla, mutta kuvat jäivät mieleen.

Egyptin levottomuudet ovat jatkuneet jo pitkään ja 31.10. venäläinen turisteja täynnä ollut kone putosi Siinain niemimaalla. Me kävimme Egyptin Hurghadassa pääsiäisenä 2012 ja jo tuolloin turisteja suositeltiin pysymään pois Kairosta. Me vietimme viikon suurimmaksi osaksi hotellin aidatulla rannalla ja mietin muutamaan otteeseen, onko tällaisessa matkailussa mitään järkeä. Poistuessamme hotellin alueelta näimme lähinnä muita turisteja, heitäkin aika vähän sekä innokkaita kauppiaita. Kadut olivat autioita ja hiljaisia iltaisin.

Hotellimme ranta Hurghadassa.
Tuon viikon jälkeen emme ole Egyptiä lomakohteena edes miettineet. Lähi-Idän ja Syyrian levottomuudet ovat aivan liian lähellä ja emme halua tieten tahtoen matkustaa turvallisuudeltaan epävarmoihin paikkoihin. Varsinkin, kun tuntuu siltä, että niin sanotut turvalliset lomakohteetkin voivat muuttua äärimmäisen pelottaviksi aivan silmänräpäyksessä.

Hotellimme edessä kulkeva katu illalla.

Matkailun myötä meillä on ystäviä ja tuttavia monessa eri maassa. Uutiset pommi-iskuista ja muista terrori-iskuista tai luonnonkatastrofeista heidän lähellään lisää huolta ja surua. Tänään mietin, mitä Marion in Paris -blogin Marionille aviomiehineen ja koirineen kuuluu ja ovatko he turvassa. Instagramista luinkin sitten Marionin terveiset, eli ovat kunnossa. Onneksi.

Vastaavasti Lontoon metroiskun jälkeen vuonna 2005 ensimmäinen ajatukseni koski lontoolaisia ystäviäni. Kaikki olivat kunnossa ja kaukana King's Crossin asemalta. 

Itselleni eräs mieleenpainuvimmista matkoistamme on ollut New York vuonna 2009. Hotellimme vieressä oli paloasema, jonka seinällä oli kaikkien niiden palomiesten nimet, jotka olivat kyseiseltä asemalta menehtyneet vuoden 2001 World Trade Center -iskuissa. Niitä nimiä oli paljon. Kävimme myös paikalla, jossa tornit olivat sijainneet ja valtava aukko pilvenpiirtäjien keskellä muistutti tapahtuneesta. 

Herra L itselleen ominaisessa puuhassa eli lukemassa karttaa.
Takana olevat työmiehet ovat WTC-työmaalta.


Kaikkein hätkähdyttävin muistoni matkoiltamme on kuitenkin häämatkaltamme Prahasta, jossa kävimme kesällä 2005. Pinkasin synagogan seinälle on kirjoitettu Böömin ja Määrin alueelta keskitysleireille vietyjen ja myöhemmin kuolleiden juutalaisten nimet. Muistan, kun menimme sisään synagogaan ja koko eteinen oli täynnä pienellä kirjoitettuja nimiä. Muistan vieläkin, kun kuiskasin miehelleni, että onpa näitä nimiä valtavan paljon.

Sitten menimme seuraavaan huoneeseen ja sitä seuraavaan. Vasta tässä vaiheessa ymmärsin vainojen todellisen laajuuden; näidenkin huoneiden seinät olivat kirjoitettu täyteen nimiä. Lattiasta kattoon. Kaiken kaikkiaan nimiä on noin 77 000. Mykistävä paikka, joka todella sai ajattelemaan pahuutta maailmassa.

Juutalaisten hautausmaa Pinkasin synagogan vieressä. 

Tulipa synkkä teksti. Pahoitteluni siitä. En tällä kertaa pysty oikein huolettomaan höpötykseen. Sitä sitten taas seuraavalla kerralla.


lauantai 14. marraskuuta 2015

Joskus vaan menee pieleen...

Matkallahan sattuu aina kaikenlaista. Joskus jopa jo matkalle lähtiessä. Keräsin tänne hauskoja ja vähemmän huvittavia sattumuksiamme matkoiltamme vuosien varrelta perjantain ja 13. päivän kunniaksi.


"Missäs meillä on ne varaustiedot?"
Matkustimme vuonna 2007 Krakovaan. Olimme varanneet huoneiston käyttöömme ja meidän piti soittaa vuokraisännälle koneen laskeuduttua. Olimme siis Krakovan lentokentällä puoli yhdentoista aikaan illalla, kun tajusimme, ettei meillä kummallakaan ollut varaustietoja mukanamme. Tämä oli ennen älypuhelinten aikaa (ainakin meidän perheessä siis), joten vaikka tiedot olivat sähköpostissa, emme päässeet tietoihin mitenkään käsiksi. Lentokentältä ei millään löytynyt tuohon kellonaikaan tietokonetta.

Hetken aikaa iski paniikki, mutta sitten keksin. Isäni on tunnetusti hereillä myöhään, joten soitin isälleni, annoin hänelle sähköpostini tunnukset ja isäni katsoi puhelinnumeron, johon sitten soitimme. Huh. Onneksi. Olen todella iltauninen ja varsin kärttyinen väsyneenä, mutta olimme huoneistolla suht nopeasti ja pääsimme heti nukkumaan.

Wawelin linna elokuussa 2007

"Kaput. Katastrof."
Kesällä 2013 lomailimme Leroksen saarella Kreikassa. Saari on pienen pieni ja viikko meni rantaelämästä nauttiessa. Paluumatkamme alkoi aamuyöllä kolmen jälkeen ensin bussikuljetuksella satamaan ja sieltä pienellä lautalla Kosin saarelle. Lauttamatka oli varsin tuulinen ja sen seurauksena lautta keikkui melkoisesti. Pahoinvoivia suomalaisia riitti kannella ja vessoissa. Kosilla odotti linja-auto, joka vei meidät lentokentälle. Tai siis piti viedä. Matkustettuamme noin kymmenen minuuttia bussikuski veti tien sivuun, epäilemättä kirosi kreikaksi ja totesi sen jälkeen monella kielellä tunnistettavat sanat: "Kaput. Katastrof." Jotenkin arvasimme, että nyt ei kaikki ole hyvin.

Bussi oli siis hajonnut ja siirryimme tien laitaan odottelemaan uutta kuljetusta. Onni onnettomuudessa oli, että olimme valmismatkalla. Soitimme oppaalle ja tiedotimme asiasta ja hän vakuutti, että lentokone tietenkin odottaisi meitä Lerokselta tulijoita. Tien pientareella naureskelimme muiden matkustajien kanssa ja totesimme, että parempi näin, että linja-auto hajoaa verrattuna esimerkiksi lauttaan, jolla juuri olimme tai lentokoneeseen.

Kentällä oppaat odottelivat meitä ja ehdimme hyvin lähtöselvitykseen ja lennolle takaisin Suomeen.

Leroksen rantatavernassa kanssamme katkaravuista nautti pieni kreikkalainen kissa.

"Miksi täällä lähtöportilla on näin vähän matkustajia?"
Ihan aina ei auta, vaikka ehtii ajoissa lentokentälle. Näin saimme todeta, kun matkustimme kotiin Kreikan Halkidikilta kesäkuussa 2011.

Lensimme Thessalonikista Budapestin kautta kotiin ja Budapestin kentällä oli kolmisen tuntia aikaa vaihtaa konetta. Kävimme rauhassa syömässä ja ostoksilla, Budapestin lentokenttää oli juuri laajennettu ja meillä oli hyvin aikaa kävellä lentokenttä päästä päähän.

Noin tunti ennen koneen lähtöä menimme istumaan lähtöportille, jonka näytöllä luki AY-alkuinen lennon numero ja määränpäänä Helsinki. Odottelimme ja juttelimme kuluneesta kahdesta viikosta Kreikassa.

Lähtöselvityshän aukeaa yleensä puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Tällä kertaa ei. Missään ei näkynyt yhtään virkailijaa saati sitten muita matkustajia. Aloin ihmetellä asiaa ja totesin miehelleni, että tuossa lähtötaulussahan on eri lähtöaika kuin meille on ilmoitettu eli lennon lähtemiseen olisikin vielä yli tunti. No, eipä mitään. Jatkoimme odottelua ja ajattelimme, että lento on jostain syystä myöhässä.

Hetken kuluttua aloin kuitenkin miettiä toden teolla asiaa ja vertasin lentolippuamme lähtöportin tietoihin. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt ollaan pulassa. Näyttötaulussa oli aivan eri lennon numero ja oma lentomme lähtisi 10 minuutin kuluttua.

Sitten muuten juostiin. Ja lujaa. Onneksi kaikki lähtöportit olivat lähellä toisiaan ja ehdimme bussikuljetukseen koneeseen. Meitä oli jo tovi odoteltu ja saimme hieman paheksuvia katseita osaksemme. Ainahan jonkun pitää olla viimeinen portille tulija, mutta oli varmasti ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun me olimme viimeisiä.

Halkidikin rannat ovat uskomattomia! Tässä Neos Marmaraksen ranta.

"Tällä passilla ei sitten tänään matkusteta."
Hiihtolomalla 2009 suuntasimme New Yorkiin. Olimme hyvissä ajoin hankkineet ESTA-matkustusluvat, jota Yhdysvallat vaatii maahanpääsyä varten ja odotimme lentokentällä passintarkastusjonossa.

Minä menin ensin ja kun mieheni tuli perässä, hän pyöritteli päätään ja sanoi, että passintarkastaja oli avannut hänen passinsa siten, että passista irtosivat kannet. Ihmettelimme asiaa ja menimme infotiskille, jossa meille todettiin tuo yllä mainittu. Hetken aikaa mietimme, että mitäs nyt sitten teemme ja virkailija sanoi, että mieheni pitäisi mennä saman tien passikuvaan ja sen jälkeen lentokentän poliisiasemalle. Pikapassin voisi saada parissa tunnissa. Tässä vaiheessa aikaa koneen lähtöön oli vajaat kaksi tuntia.

Minä lähdin portille, jotta voisin pyytää tarvittaessa hieman lisäaikaa ennen viimeistä kuulutusta koneeseen. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä reilun tunnin kuluttua herra L palasi uuden uutukainen pikapassi kädessään. Ainoa ongelma tässä vaiheessa oli, että virkailijatkaan eivät osanneet sanoa, pääseekö mieheni maahan tuolla passilla, sillä ESTAan oli merkitty tietenkin vanhan, hajonneen passin numero.

Lensimme siis Atlantin yli ja maahantulovirkailija kyllä ihmetteli mieheni passia. Miten ihmeessä onnistuu matkustamaan samana päivänä myönnetyllä passilla? Ei kuulemma onnistuisi Yhdysvalloissa, vastaavassa tilanteessa olisi joutunut lähtemään Manhattanille passitoimistoon. Onneksi Suomessa onnistui. Pääsimme siis perille ja herra L uusi passinsa kotiin palattuamme.

Aito jenkkipulu ja näkymä Empire State Buildingista.

Kaikenlaista on siis vuosien varrella sattunut, mutta mietimme juuri kotona, kun valmistelin tätä kirjoitusta, että olemme kuitenkin onnekkaita. Meitä ei ole koskaan ryöstetty lomamatkalla, eikä kumpikaan ole loukkaantunut vakavasti.

Mitä sinulle on lomalla tapahtunut? Onko vastaavia kommelluksia kuin meillä vai onko tapahtunut jotain pahempaa?

tiistai 10. marraskuuta 2015

Mihin aikaan vuodesta matkalle?

Kuten esittelyssä jo blogia aloitellessani kerroin, olemme molemmat opettajia. Ihanaa. Pitkät lomat, aikaa ja rahaa matkustella ja sitä rataa...

Niinpä niin. Kesälomalla edullisia matkoja sentään löytyy, koska onhan tuo kesäkeskeytys aika pitkä; kahdeksan viikkoa molemmilla. Kesällä on todellakin aikaa nauttia sekä Suomen että muun maailman kesästä - tai talvesta, jos suunta käy kohti eteläistä pallonpuoliskoa.

Auringonlasku Puerto de la Cruzissa Teneriffalla tammikuussa 2008,
jolloin kerrankin olimme matkalla muuhun kuin varsinaiseen loma-aikaan.
Juhlimme näet 60-vuotiasta äitiäni.


Mutta sitten se kääntöpuoli. Koulujen joulu- ja hiihtolomat ovat aina matkailussa korkean sesongin aikaa. Omatoimimatkoilla lennot ja hotellit ovat aina joulun aikaan kalleimmillaan ja pakettimatkailijakin joutuu maksamaan aika runsaan lisän siitä, että matkustaa koulujen loma-aikaan.

Esimerkkinä vaikkapa Tjäreborgin matkavalikoimasta Maspalomas ja Green Oasis Club -huoneistohotelli. Laitoin hakuun kahden viikon matkan joulukuussa kahdelle hengelle ja hinta 21.12. lähtevällä matkalla on 2 520 euroa, kun 28.12. sama matka maksaa 1 770 euroa ja 11.1. vain 1 450 euroa. Hintaeroa on siis yli 1 000 euroa!

Toinen hakuni koski yhden viikon matkaa Krabille helmi-maaliskuussa. 23.2. alkava matka maksaa kahdelta henkilöltä Lanta Pura Beach Resortissa 2 490 euroa  ja 15.3. 2 020 euroa. Molemmat hinnat ovat alennettuja. Viikon matkan saa siis lähes 500 euroa edullisemmin, kun matkustaa koulujen loma-aikojen ulkopuolella.  Valitsin Tjäreborgin tähän sattumanvaraisesti, muiden matkanjärjestäjien sivuilla tilanne on täysin sama.

Tulumin rauniot Meksikossa kuvattuna joulukuussa 2012.

Edullisimmat pakettimatkat löytyvät kesälomille elokuun puolivälin jälkeen ja talven lomille joko marras-joulukuun vaihteessa tai tammikuun puolivälin jälkeen. Yksinkertaista, vai mitä? Kysyntä nostaa matkojen hintoja, joten jos on mahdollista matkustaa sesongin ulkopuolella, säästää useimmissa tapauksissa huomattavia summia rahaa.

Mutta kun me emme voi valita, milloin lomamme pidämme. Toki joskus matkustamme koululomien ulkopuolella, mutta se edellyttää palkattoman virkavapaan ottamista töistä ja kaikissa Suomen kunnissa sellaista ei enää opettajille edes myönnetä.

Rouva L Phuketin Karon Beachilla iltaruokaa etsimässä
joulukuussa 2010.

Entä sitten omatoimimatkat? Momondo on selvittänyt oman Hintatieto-palvelunsa kautta parhaan ajankohdan ostaa lennot ja ketään ei varmaan yllätä tieto, että kalleimmat hinnat ovat lähtöpäivänä. Halvimmillaan lennot ovat saman lähteen mukaan noin 58 päivää ennen lähtöpäivää. Itse en tosin jaksa ikinä odottaa tuohon asti, vaan varaan lennot aina todella ajoissa eli noin 7-8 kuukautta ennen lähtöä. Täytyykin varmaan verrata parin kuukauden kuluttua, mitä kevään lentomme siinä vaiheessa maksavat. Lupaan kertoa tästä myös Omatoimisen pakettimatkailijan fb-sivulla.

Lentodiilit -sivusto tosin muistuttaa, että kaikkein halvimmat lennot saat, kun et etsi lentoja tiettyyn kohteeseen, vaan lentoja matkakohteen hinnan perusteella. Etsin tällä periaatteella lentoja vuonna 2013. Tarkoitus oli viettää joulu Malesiassa, mutta lentolippujen hintavertailun jälkeen päädyimme Meksikoon. Momondollahan voi hakuun laittaa päivämäärän ja kohteeksi minne tahansa, jonka jälkeen hakukone etsii tuohon ajankohtaan sopivat lennot. Tätä kannattaa harkita, jos kohteella ei ole niin väliä, kunhan pääsee hetkeksi pois kotiympyröistä.


Herra L hieman hiljaisten meksikolaisseñoritojen seurassa.

Jos tämän luettuasi edelleen kadehdit opettajien lomia, se sinulle sallittakoon. Onhan meillä paljon loma-aikaa työstä ja monelle muullekin ammattiryhmälle soisin pidemmät lomat. (En siis aivan ole samoilla linjoilla nykyhallituksen kanssa, mutta politikointi sikseen.) 

Mihin aikaan vuodesta sinä yleensä matkustat? Mikä on suosikkikohteesi ja miksi?