Etuovemme edessä on usein kesäisin kukkia. Saavat pärjätä omillaan matkojemme ajan. |
Meillä ei ole nykyisin lainkaan säännöllistä kastelua tarvitsevia huone- tai pihakasveja. Huonekasvit poistimme, kun minulla tutkittiin kroonista yskää ja yhdeksi syyksi epäiltiin homeitiöitä. Yskä ei lopulta niistä johtunut, mutta olemme todenneet, että elämä on helpompaa ilman kastelun tarpeessa olevia kasveja. Takapihan perennat ovat silmänilona kesällä, mutta niitä ei onneksi tarvitse kastella.
Lisäksi meillä on aivan mahtavat naapurit, joiden kanssa postin keruu ynnä muut pikkujutut matkan aikana onnistuu. Asumme pienessä rivitaloyhtiössä ja yleisavain löytyy joka toisesta asunnosta. Ehkä hieman liikaa, mutta isoksi hyödyksi paitsi matkojen aikana, niin myös silloin harvoin, kun onnistun lukitsemaan ulko-oven ilman avainta. Näinkin on käynyt.
Tämä näkymä parvekkeeltamme oli yksi ratkaisevista tekijöistä asuntoa ostaessamme. |
Nytkin, kun olemme kolmisen viikkoa matkalla, naapurit hoitavat postilaatikkomme tyhjennyksen ja sen lisäksi kaikki taloyhtiöstämme tietävät, että olemme tänä keväänä pitkään poissa. Pieni naapurivartio toimii siis varmasti.
Ja toki tämä toimii toiseenkin suuntaan. Juuri viime viikolla keräsimme naapurien postit ja veimme ne heidän eteiseensä odottamaan. Edelliskesänä saimme soiton Saksasta, että parvekkeelle oli jäänyt yrttiruukkuja, jotka voisi hakea ja käyttää. Herkuttelimme siis basilikalla.
Lempipaikkani kotona, takan vieressä. Mielellään kirja kädessä ja takassa tuli. |
Helpottaa todella paljon elämää ja rauhoittaa mieltä, kun tietää, että pitkänkin matkan aikana joku huolehtii siitä, että asunto pysyy turvassa ja postilaatikko tyhjänä. Täysi postilaatikko kun houkuttaa helposti väärillä asioilla olevat paikalle.
Miten sinä hoidat postit, huonekasvit yms. asiat matkan aikana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi tai terveiset...