sunnuntai 7. helmikuuta 2016

"Miten matkalaukkuun saa mahtumaan yli 40 kirjaa?"

Kolmas suuri rakkauteni mieheni ja matkailun lisäksi on lukeminen. Opin lukemaan nelivuotiaana ja siitä lähtien olen lukenut koko ajan. Siis aina, kun on aikaa.

Kotona lukeminen jää iltaan. Meillä molemmilla on tapana ennen nukahtamista lukea hetki sängyssä ja sitten jompi kumpi sammuttaa valot. Kirjat etenevät melko hitaasti tällä tavoin, mutta onneksi sentään ehdin hieman lukea.

Hotelleista löytyy usein kirjahylly, jonka antimista tulee nautittua.
Tämä kuva on Thassokselta kesäkuussa 2015.


Matkoilla ja lomien aikana minulla kuluu kirjoja valtavia määriä. Laskin viime vuonna, että luin kesäloman aikana 35 kirjaa, aloitin uuden kirjan suunnilleen siis joka toinen lomapäivä. Tunnustan, että lukemani kirjat eivät varmasti koskaan voita minkäänlaisia kirjallisuuspalkintoja. Lomalla kirjojen tarkoitus on viedä entistä tehokkaammin pois arjesta ja nautin, kun saan ihan sovinnolla jättää korkealentoiset juonenkäänteet muille. Moni kirja on jäänyt lomalla kesken, kun olen joutunut pinnistelemään monimutkaisen juonen kanssa.


"Ei mitään e-kirjojen lukulaitteita minulle, kiitos!"
Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kirjat pitää lukea perinteisinä paperiversioina. E-kirjasta ei pysty nauttimaan samalla tavalla, siitä puuttuu kirjan tuoksu, lukulaitetta on hankala pitää rannalla mukana ja sitä pitää varoa koko ajan, ettei se naarmuunnu tai kastu. Huffington Post on helmikuussa 2015 listannut 10 syytä, miksi kirja on parempi kuin Kindle ja vielä vuosi sitten olisin nyökytellyt myöntymisen merkiksi. Juuri näin, ei Kindle voi korvata aitoa kirjaa!

"Never say never!"
Kun elää näinkin vanhaksi :-), oppii sen, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan. Viime vuonna aloimme toden teolla suunnitella vuorotteluvapaatamme ja yksi isoimmista ongelmistani oli se, että miten ihmeessä saan pakattua tarpeeksi kirjoja mukaan kolmen viikon Australian -matkaa varten. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta ihmettelin asiaa todella pitkään.

Amazon Kindle Paperwhite 3.


Aloin tutkia eri lukulaitteiden ominaisuuksia netissä ja päätin käyttää osan lomarahoistani uuden uutukaiseen Kindle Paperwhiteen. Kesäkuussa 2015 myyntiin tulleessa laitteessa on entistä tarkempi näyttö ja Kindlelle suunniteltu helppolukuinen Bookerly -fontti. Tilasin laitteeni Amazonin verkkosivuilta ja suojakansien kanssa Kindlen hinnaksi tuli aika tarkkaan 200 euroa.

"Miksei tämä kirja toimi?"
Nykyään olen melko riippuvainen Kindlestäni. Siihen mahtuu Amazonin mukaan ainakin 2 000 kirjaa, tällä hetkellä minulla on kirjoja ladattuna nelisenkymmentä, joista suurin osa ilmaisia. Apartment Therapyn sivustolta voi käydä lukemassa Kindlen hyviä ja huonoja puolia kirjoihin verrattaessa.

Neopreenikannet toimivat hyvänä suojana rannallakin.


Itse olen todennut, että akku riittää yli kuukauden lomalukuvauhdissakin. Olen jopa niin tottunut Kindleen ja sen mainioon ominaisuuteen, jossa voin painaa sanaa, jonka merkitystä en ymmärrä, että yritän tehdä sitä välillä paperisilla kirjoillakin. Ei muuten onnistu, voin kertoa.

Australiaan ja myöhemmin keväällä Espanjaan lähtee siis mukaan kymmenittäin kirjoja, mutta niiden yhteispaino on vain reilut parisataa grammaa. Varsin hyvä sijoitus lomarahoille siis.

Luetko paljon matkoillasi?
Kumpaa sinä suosit, aitoa kirjaa vai lukulaitetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...