maanantai 29. helmikuuta 2016

Karkauspäivästä eteenpäin 100 päivää omaa aikaa!

Viime viikon eli koulujen talviloman ajan jo totuttelin lomaelämään ja nyt -vihdoinkin- olen ensimmäistä päivää vuorotteluvapaalla. On tätä odotettukin! Suunnittelin viikonloppuna, että teen tänään vaikka mitä, mutta toisin kävi. Kello on miltei kaksi iltapäivällä ja olen edelleen pyjama päällä. Koska mä voin.

Palm Coven ranta Australiassa


Katsoin ensin aamulla Oscar-gaalan, jonka tallensin viime yönä. Kaukana ovat ne ajat, kun laitoin kellon soimaan puoli neljältä aamuyöllä, katsoin Oscarit ja lähdin siitä töihin. Enää ei tullut mieleenkään, että heräisin sen vuoksi noin aikaisin. Ihanaa, kun saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa.

Akumalin ranta Meksikossa


Onhan minulla toki ohjelmaakin ja tekemistä seuraavan kahden viikon ajan. Käyn kavereita moikkaamassa, pesen kotiimme eksyneen pyykkivuoren pois, vien auton kesähoitoon, hoidan matkavakuutukset kuntoon jne. Listassa on yllättävän paljon asioita, jotka pitää hoitaa ennen ensi viikon torstaita, jolloin lähdemme matkaan.

Sopotin rannalla Puolassa vuonna 2008


Mutta ei siis tänään. Tänään nautin pyjamapäivästä, vaikka hieman omatunto kolkutteleekin. Paremminkin voisi muka aikansa käyttää. Pyh, sanon minä. Ei tänään.

Kata Beach Thaimaan Phuketissa


Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa tulevasta risteilystämme hieman tarkemmin. Mieli on jo vahvasti lämpimässä ja uimarannalla, joten tämänkertaiset kuvat rannoilta eri puolilta maailmaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...