Muutoksia elämisessä ja sopeutumista niihin, ekat kaksi viikkoa Espanjassa takana

Kun muutimme Turusta pois viitisen vuotta sitten, hankimme samalla toisen auton, jolla minä huristelen töihin arkisin. Työmatkaa tulee päivittäin aika tarkkaan 100 kilometriä ja yleensä käyn viikolla kaupassa töiden jälkeen. En osaisi enää ajatellakaan, että kulkisin työmatkat jollain muulla kulkuneuvolla.

Parvekenäkymä merelle

Täällä Espanjassa ei toki tarvitse työmatkoja miettiä, mutta yllättävän paljon pitää miettiä aikatauluja ja kauppareissuja, kun elää väliaikaisesti ilman autoa. Täällä lähin ruokakauppa on vajaan kilometrin päässä, mikä ei tietenkään ole mitenkään hankala matka kävellä, mutta aikaa siihenkin menee. Viime viikonloppuna minun piti tehdä iltapalaksi tonnikalasalaattia, mutta salaatti olikin pilalla. Siinä vaiheessa piti miettiä, että mitäs nyt sitten tehdään. Päädyimme lähtemään syömään yhteen monista lähiravintoloistamme, mutta se vajaa kilometri niihinkin on. 

Isommat marketit, Carrefour ja Lidl, ovat noin kahden kilometrin päässä, niihin kävelee noin puolessa tunnissa. Onneksi saimme asuntoomme lainaksi ostoskärryn, jonka avulla isommat ostokset saa hieman kevyemmin kuljetettua. Itse asiassa en kaipaakaan autoa noihin välimatkoihin (hyvä vaan, että saan vähän liikuntaa), mutta isot ostosmäärät olisi toki helpompi kuljettaa autolla. Bussiakaan kun tuolla välillä ei kulje.

Bussit onneksi kulkevat keskustan suuntaan läheltä ja säännöllisesti. Retket lähiympäristöön pitää vain suunnitella siten, että varaa riittävästi aikaa. Eilen esimerkiksi kävimme Orihuelan kaupungissa. Lähdimme kotoa klo 10.40 bussilla ja vaihdoimme keskustassa klo 12 lähtevään Orihuelan bussiin. Perillä olimme yhden paikkeilla. Ei ongelmia, kunhan muistaa varautua odotteluun.

Parvekenäkymä asutuksen suuntaan

Mutta hei, aikaahan meillä täällä on. Mitä siitä, jos kauppareissuun menee pari tuntia tai bussia joutuu odottamaan ylimääräiset 20 minuuttia. Faktahan on, että me elämme melkoisen vapaata elämää tällä hetkellä ja ainoat aikataulut tulevat ihan omasta päästämme.

Vasemmalla puolella talo, jossa me asumme. Kuva: www.zariko.com

Toinen suuri muutos on ollut vuosien jälkeen totutella elämään kerrostalossa. Meistä kumpikaan ei ole asunut kerrostalossa 12 vuoteen, joten jännitin etukäteen muun muassa mahdollista meteliä. Ei olisi kyllä tarvinnut: en ole vielä kertaakaan näiden kahden viikon aikana kuullut naapurista mitään ääniä. Rappukäytävästä kuuluu tietenkin välillä jotain (tänä aamuna linnunlaulua), mutta se nyt kuuluu normaaliin elämiseen.

Tilaa täällä on aika lailla vähemmän kuin siinä ihan oikeassa kodissamme, asumme täällä 53-neliöisessä kolmiossa, mutta siinä on ihan riittävästi meille kahdelle. Keittiössä on kaikki tarpeellinen ja vaikka yhdistetty eteis-ruokailutila-olohuoneemme on melko pieni kooltaan, iso parveke ja kattoterassi tuovat lisää tilaa. Kaksi makuuhuonettakin on, joten saatamme saada tänne vieraitakin joksikin aikaa.

Espanjan-kotimme oleskelutilat, kuva: www.zariko.com

Mikä siis oli tämän kirjoitukseni tarkoitus? Sitä voi toki ihmetellä aika monenkin tekstini kohdalla (heh), mutta lähinnä itse ajattelen nyt niin, että helposti tulee sanottua tai ainakin ajateltua, että "ei me kyllä voida ajatellakaan lähteä minnekään pidemmäksi aikaa, kun eläminen on niin hankalaa, kun ei ole autoa ja joutuu kulkemaan linja-autolla ja sitä sun tätä." 

Asiat on just niin hankalia kuin mitä niistä itselleen tekee. Se on hyvä muistaa. Ja nyt muuten lähden talsimaan Lidliin, pitää ostaa lisää kuohuviiniä.