tiistai 5. huhtikuuta 2016

Arvaa, mikä sana esiintyy ainakin 10 kertaa tässä tekstissä? Vinkki:alkaa geellä ja liittyy ruokaan.

Nyt, kun Australian -matkamme alkaa olla paluulentoa vaille valmis ja maha on täynnä mielettömän hyvää pizzaa, on aika tehdä yhteenvetoa matkamme ruokailuista ja kuinka ne onnistuivat gluteenittomasti.

Gluteenitonta pastaa ja katkarapuja.

Risteilyllä


Risteilyllä parina ensimmäisenä iltana kauhistelin, että mitähän tästä vielä tulee. Ruokalistassa oli todella vähän merkkejä ruoista, jotka laivan keittiö pystyisi tekemään gluteenittomana ja ne, mitä tilasimme, eivät tulleet pöytään gluteenittomia. Karille tarjoiltiin muun muassa yrttiöljyssä paistettuja kampasimpukoita normaalin leivän kanssa. Ihmettelimme myös, että miten kokki saa ujutettua gluteenia paistettujen katkarapujen ja riisin joukkoon, kyseinen annos kun ei saanut gluteenitonta merkintää. Onnistui kuitenkin pyytämällä.

Kari Windjammerissa lounaalla


No, näistä kömmähdyksistä selvittiin, kun vaihdoimme pöytää ja tarjoilijaa. Uusi tarjoilijamme, Kartik, varmisti automaattisesti, että annokset sopivat Karille ja toi heti gluteenitonta leipää pöytään. Jätimmekin hänelle pienen lisätipin lähtiessämme laivalta.



Mukavaa sen sijaan oli huomata laivan aamiais- ja lounasravintolasta, että siellä oli erillinen osio, jossa kaikki oli varmasti gluteenitonta. Hienoa! Kari kävikin useimmiten sieltä hakemassa lautasen täyteen herkullisia vaihtoehtoja.


Australiassa


Australiasta olinkin jo lukenut etukäteen, että tämä jos mikä on paratiisi gluteenittoman ruokavalion tarvitsijalle. Totta! Supermarketeista löytyy runsas valikoima tuoretta leipää, muroja, myslejä, pastaa ja vaikka mitä. Gluteeniton leipä on täällä itse asiassa niin hyvää, että olemme molemmat syöneet sitä aamuisin.

Etualalla oma pho-keittoni, Karilla jotain muuta keittoa


Ravintoloiden ruokalistoilta löytyy helposti merkinnät gluteenista ja laktoosista ja esimerkiksi Adelaide Central Marketin malesialaisravintolan laksan nuudelit vaihdettiin ilman mitään ongelmaa riisinuudeleiksi. Aasialaisravintoloita löytyykin Adelaidesta useita ja olemme syöneet täällä laksan lisäksi sushia, thairuokaa ja vietnamilaista phota. Ja viimeisenä iltana tosiaan kävimme Domino's Pizzassa hakemassa gluteenitonta pizzaa.

Tärähtänyt kuva viimeisen Australian-illan pizzaherkuttelusta


Tähän kun vielä lisää Singapore Airlinesin gluteenittomat ruoat, jotka näyttivät monesti paremmilta kuin omat annokseni, niin täytyy todeta, että mainio ja ruoiltaan turvallinen loma takana.

(Tulikohan nyt riittävän monta kertaa mainittua sana gluteeniton? Luulisin... :-) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...