perjantai 15. tammikuuta 2016

Kiinnostaako Kanaria? Lumoaako Lanzarote?

No niin, tässä siis hieman matkaraporttia. Olimme joulukuussa kaksi viikkoa Puerto del Carmenissa Lanzarotella ja vietimme joulun siellä. Lanzarotehan on hyvin ainutlaatuinen saari arkkitehtuurinsa suhteen, koska kuuluisa arkkitehti, Cesar Manrique (1919-1992), on kotoisin Lanzarotelta. Hänellä oli selkeä visio kotisaarensa suhteen ja sen vuoksi saarella ei saa olla yli 3-kerroksisia taloja. Lisäksi talojen julkisivujen väri ja jopa ikkunaluukkujen väri on tarkkaan määritelty saarella.

Puerto del Carmenin taloja

Ainoa poikkeus sääntöön taitaa olla pääkaupunki Arrecife, jossa on korkeampiakin taloja. Arrecife Gran Hotel on hyvä maamerkki lentokoneen laskeutuessa. Arrecifessa pääsee tutustumaan kaupunkielämään Kanarialla, kaupungissa asuu noin 55 000 asukasta.

Arrecife Gran Hotel ja Arrecifen rantaa


Puerto del Carmen - tai Tías - jolla nimellä sitä myös kutsutaan, on saaren suosituin lomakeskus. Yhtenä syynä lienee kilometrien mittainen ranta, jonka pehmeä hiekka kutsuu upottamaan varpaat meriveteen. Avenida de las Playas eli suomennettuna rantojen katu kulkee rannan suuntaisesti ja aamukävelyillämme suuntasimmekin yleensä tälle rantakadulle.

Muita suosittuja kohteita saarella ovat Playa Blanca saaren eteläkärjessä sekä Costa Teguise, joka sijaitsee Arrecifen pohjoispuolella. Lanzarote on pieni saari, Puerto del Carmenista ajaa Playa Blancaan alle puolessa tunnissa ja Arrecifesta on Puerto del Carmeniin vartin ajomatka autolla (tai reilut puoli tuntia bussilla).

Playa Grande on suurin Puerto del Carmenin rannoista.


Rantakadulla on lukuisia ravintoloita ja turisti voikin valita ruokansa aika monesta eri ruokakulttuurista. Me söimme kahden viikon aikana muun muassa meksikolaishenkisessä pihviravintolassa, aasialaisessa buffet-pöydässä, perinteisiä espanjalaisia tapaksia, italialaisessa ravintolassa ja brittipubissa Sunday Roast -aterian.

Erityisesti kiittelen  italialaisravintolaa, La Casa del Parmigianoa, jossa oli erillinen ruokalista gluteenittomia pastoja ja pizzoja. Herra L taisi ensimmäistä kertaa diagnoosinsa jälkeen syödä ravintolassa pastaa ja kehui Pasta All'Arrabbiatansa taivaisiin. Muutenkin monen ravintolan ruokalistoilta löytyi G-merkkejä gluteenittomuuden merkiksi.

Ravintoloiden ulkopuolella oli iltaisin "sisäänheittäjiä", mutta he olivat todella paljon rauhallisempia kuin esimerkiksi Thaimaassa. Ruokalistoja sai tutkia rauhassa ja sen jälkeen päättää, mennäänkö tähän ravintolaan vai jatketaanko vielä matkaa.

Aika tyypillinen näkymä; erilaisia ravintoloita vieri vieressä.

Puerto del Carmenin tunnelma on rauhallinen, jopa rantakadulla, ja vaikka hotellimme sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rantakadusta, ei mitään meteliä kuulunut hotellialueelle. Lanzarotella on paljon brittituristeja ja sen myötä paljon pubeja, jotka näyttävät jalkapalloa, mutta näistäkään paikoista ei liiemmälti melua kuulunut.



Hankalinta Puerto del Carmenissa on auton kanssa liikkuminen. Yksisuuntaisia teitä on todella paljon, joten navigaattori kannattaa ottaa joko kotoa mukaan tai lisätä vuokraamossa lisävarusteeksi. Toisaalta, kun kylästä pääsee päätielle, liikkuminen helpottuu huomattavasti, sillä suurin osa liittymistä on kiertoliittymiä. Pariinkin kertaan ajelimme ympyrää oikein kunnolla, kun ajoimme ensin oikean liittymän ohi. Tiet ovat hyväkuntoisia ja suurin osa liikenteestä henkilöautoja.

Kartanlukijalla (lue:navigaattorin pitelijällä) oli välillä aikaa kuvatakin.

Saaren leppoisa tunnelma on hurmannut meidät ja odottelenkin vain, että joulun lennot tulisivat myyntiin. Heräsikö sinussa edes pieni kipinä matkustaa joskus Lanzarotelle?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...