torstai 29. lokakuuta 2015

"Sitten kun voitan lotossa, lähden Karibian -risteilylle..."

Ahaa. Siis siinä vaiheessa, kun saat kerättyä reilun 500€ matkarahaa plus lentoihin jonkin verran lisää. Karibian -risteilyille pääsee loppujen lopuksi varsin kohtuulliseen hintaan - tai jopa edullisesti, kun ottaa huomioon, mitä kaikkea risteilyn hinta sisältää. Hintaan kun sisältyy ruoka (ja sitä on paljon), useimmat alkoholittomat juomat sekä viihde laivalla. Itse olen laivalla nähnyt muun muassa musikaaleja, vesiakrobatiaa, stand-up -huumoria ja taitoluisteluesityksiä. Erittäin monipuolista tarjontaa siis.

Kollaasi alusten ajanviettomahdollisuuksista törmäilyautoista
robottibaarimikkoihin ja surffisimulaattoreista Keskuspuistoon.

Tottahan on, että risteilyihin - kuten kaikkiin matkoihin - saa uppoamaan suunnattomia rahasummia, mutta edullisestikin pääsee. Tutkin maanantaina 26.10. Seascannerin sivuilta risteilyjen hintoja helmi-maaliskuussa 2016 ja tuohon aikaan halvimmat Karibian -risteilyt maksavat alle 500€. Toki tuolloin majoitutaan sisähytissä ilman ikkunaa, mutta nekin ovat tilavia ja mukavuudeltaan perushotellihuoneen tasoa. Meillä on ollut risteilyillämme kerran ulkohytti - siis ikkuna merelle, kahdesti sisähytti, kerran hytti, jonka ikkuna oli laivan "kävelykadulle" ja kerran parvekehytti. Sviiteissä ei opettajien palkoilla majoituta, siihen ehkä odottaisin sitä lottovoittoa.


Itselläni on kokemusta vain ja ainoastaan Royal Caribbeanin risteilyistä johtuen siitä syystä, että suurin osa Royal Caribbeanin risteilijöistä on rakennettu Turussa, nykyisellä Meyer Turku -telakalla. Isäni oli vuosikymmenet telakalla töissä ja on ollut hauska lisä risteilyihin, kun ajattelee, että isäni on tämänkin laivan tehnyt. No, ehkei kuitenkaan aivan yksin. Palattuamme maailman suurimmalta - ja upeimmalta - risteilyalukselta, Allure of the Seasilta, isäni soitti ja kysyi, että "piditkö vai rakennanko uuden?" Mahtava isä ja mahtava laiva.

Kerran elämässä -näky,
risteilylaivat lipuvat pitkin Canal Grandea Venetsiassa.

Jos harkitset siis risteilyä - joko ennen tai jälkeen lottovoiton -, mutta sinulla ei ole tiettyä suosikkivarustamoa, kannattaa tutustua CruiseLine.comin sivustolla olevaan taulukkoon. Mikäli hurahdat risteilyihin yhtä tiukasti kuin minä ja olet tyytyväinen risteilyysi, kannattaa jo ensimmäisen risteilyn jälkeen liittyä kanta-asiakkaaksi ja jatkaa risteilemistä saman varustamon laivoilla. Kanta-asiakkaat saavat etuja jo varausvaiheessa ja laivalla etuina voi olla esimerkiksi kaksi lasia viiniä yhden hinnalla tai ostaessasi kaksi valokuvaa, saat toisen puoleen hintaan. Useimmat edut tulevat ainakin Royal Caribbeanilla jo ensimmäisen risteilyn jälkeen.

Risteilyä varatessa kannattaa myös tutustua reittiin. Jos kohteiden välimatka on pitkä, väliin tulee meripäiviä. On lähinnä makuasia, haluaako risteilylleen enemmän kohteita vai enemmän aikaa laivalla. Sääkin kannattaa ottaa huomioon, viime vuoden lokakuussa meripäivät olivatkin tuulisia, eikä kannelle ollut asiaa eli suunnitelma kannella lukemisesta vaihtui aika nopeasti.

Millainen on tyypillinen päivä risteilylaivalla?

Minulta on turha odottaa kuvausta vaikkapa lapsiperheen päivästä. Kirjoitan ainoastaan siitä mistä tiedän eli tältä näyttää aikuisen (ja laiskan) pariskunnan päivä risteilyllä, kun laiva on satamassa. Esimerkkipäivässä on varattuna retki laivayhtiön kautta iltapäiväksi.

Herätys ja aamiainen on suunnilleen yhdeksältä. Päätämme mennä aamupalalle noutopöytään, huonepalvelustakin aamiaisen olisi voinut tilata edellisenä iltana, mutta menemme mieluummin ravintolaan. Kolmantena vaihtoehtona olisi mennä a la carte -aamiaiselle.

Aamiaisen jälkeen menemme kannelle aurinkotuoleille lukemaan. Harkitsen hetken vesijumppaa, mutta en jaksa täydellä vatsalla. Jossain vaiheessa aamupäivää herra L hakee mojitot ja lukeminen jatkuu. Hieman viileämmällä ilmalla olisimme valinneet paikaksi katetun uima-alueen, joka on rauhallinen, koska se on suunnattu aikuisille.

Syömme lounaan laivan ravintolassa. Listalla on salaatteja, pastaa, kalaa ja pihvejä. Valitsemme salaatin. Noutopöydässä olisi myös lounas katettuna. Käymme lounaan jälkeen kahvilla kävelykannen kahvilassa ja otan sieltä evääksi pari croissantia.

Retkilipuissamme lukee kokoontumispaikka ja -aika. Olemme ajoissa paikalla ja saamme tarran ryhmämme merkiksi. Tässä vaiheessa tarkistamme, että hyttiavain on mukana, sillä ilman sitä ei pääse laivasta ulos. Sen avulla pysytään selvillä siitä, ovatko kaikki matkustajat palanneet ajoissa. Poistuttuamme laivasta retkibussit odottavat laiturin vieressä, joten menemme bussiin ja lähdemme retkelle.

Kun palaamme laivalle, näytämme hyttikorttimme ja mukana olleet tavarat läpivalaistaan. Laivalle ei saa tuoda alkoholia, joten jätämme matkamuistopullomme laivayhtiön säilytettäväksi ja saamme sen viimeisenä iltana takaisin, kun pakkaamme tavaroitamme. 

Tarkistamme päivittäisestä risteilyohjelmasta, mikä on illallisen pukukoodi. Se vaihtelee casualista formaliin. Tänään on formal night eli pukeudumme ykkösiin ja lähdemme syömään. Ennen ruokailua käymme parissa valokuvassa. Valokuvaajia on laivalla joka ilta ja kuvaus on ilmaista. Maksat vain niistä kuvista, jotka haluat lunastaa itsellesi. Tällä tavoin meilläkin on siedettävän näköisiä perhekuvia vuosien varrelta.


Vuonna 2014 laivalla otettu kuva, kuvattu suoraan valokuvasta.


Illallisen jälkeen siirrymme teatteriin seuraamaan illan esitystä ja kun löydämme paikat, tilaamme drinkit ja nautimme illasta. Esityksen jälkeen suuntaamme kasinolle ja tuhlaamme muutaman dollarin äkkirikastumisen toivossa. Rahojen häviämisen jälkeen poistumme nukkumaan.

Toinen yleinen harhaluulo on se, että risteilyillä on pelkkiä eläkeläisiä. Varmaankin, jos valitset eläkeläisristeilyn, mutta tosiasiassa risteilyt ovat nykyisin niin täynnä puuhaa, että jokainen ikäryhmä löytää helposti tekemistä. Jopa taaperoille on oma ohjelmansa eli pienten lastenkin kanssa on helppo ja mukava lähteä matkaan. Hyvä ystäväni juuri kysyi risteilyiden ruoasta, että saako a la carte -illallisella tilattua lapselle ruokaa listan ulkopuolelta. Vastasin, että varmasti. Minäkin olen nimittäin saanut listan ulkopuolelta annoksia, kun en halunnut jälkiruoaksi mitään makeaa ja kyselin juustotarjottimen perään. Onnistui ja tietenkin hymy huulilla. Sekä tarjoilijalla että minulla.


Pieni kooste eri vuosien risteilyistä ruoan puolesta.
Kuvissa maljoja nostavat herra ja rouva L
ja pippuria lisää ihanainen päätarjoilijamme Mimi.


Usein on käynyt myös niin , että illallisen kolme ruokalajia onkin neljä tai viisi annosta. Ihan vaan siksi, että annokset ovat usein kovin houkuttelevia ja sopivan kokoisia. Oma ajatukseni ensimmäisellä risteilyllä vuonna 2010 oli, että siihen ruokalistaanhan kyllästyy viikossa, mutta huomasin jo toisena iltana, että vaikka tietyt perusannokset pysyvät listalla koko ajan, niin lista vaihtuu sen verran päivästä toiseen, että luulenpa, että kaksi viikkoakin laivalla menisi ilman kyllästymistä. Tosin vaatteiden saumat saattaisivat olla ratkeamispisteessä.

Meillä on takana viisi risteilyä. Kahdesti olemme olleet Karibialla juhlimassa pyöreitä vuosia, tasapuolisesti molempia. Herra L juhli eteläisellä Karibialla Serenade of the Seas -aluksella vuonna 2010 ja minun nelikymppisiäni juhlittiin jouluristeilyllä Allure of the Seasilla. Välimerellä olemme risteilleet kahdesti, Barcelonasta ja Venetsiasta sekä tämän vuoden huhtikuussa olimme lyhyellä risteilyllä Englannin kanaalissa. Koukussa ollaan ja tiukasti. Enää ei pysty edes pyristelemään.

Itseäni risteilyillä kiehtoo huimaava palvelutaso. Ensimmäisen päivän jälkeen sekä hyttipalvelija että ravintolan päätarjoilija kutsuu etunimeltä, muistaa aina tervehtiä ensimmäisenä ja mikäli johonkin ei ole sataprosenttisen tyytyväinen, on täysin oletettua, että asiasta sanoo, jonka jälkeen asia korjataan. Valitettavasti tämä ei aina meille suomalaisille ole itsestään selvää.

Risteilyillä pieni sisäinen huippukokkini maiskuttelee tyytyväisenä ruoka-annosten jälkeen ja miettii jo illallisen jälkeen, että mitähän huomenna söisi. Tai kävisikö vielä noutopöydässä katsomassa sen valikoimaa, usein käyn siellä hakemassa hieman juustoja, salamia ja palan patonkia hyttiin nautiskeltavaksi. Tai hakisiko sittenkin hodarin yönälkäänsä?

Ja paras oli unohtua!! Kun olet lähdössä risteilylle ja astelet laivaterminaaliin, jätät matkalaukkusi sinne ja ne tuodaan hytin oven taakse! Sama toistuu risteilyn lopuksi; kaikki matkustajat on jaettu poistumisryhmiin ja laivalta poistutaan hallitun hillitysti. Ei siis kaatuilevia kaljakärryjä tai kolmella pyörällä viipottavia matkalaukkuja. Ja tässä onkin risteilyn autuus: olet lomatunnelmissa heti laivalle päästyäsi, ruokapaikat ovat auki ja missään vaiheessa ei tule sellainen olo, että anteeksi, jos olen tiellä. Ehei, kylmä drinkki käteen ja nauttimaan!!

Tässä siis lyhyt raapaisu risteilyelämään ja toki vain yhden varustamon osalta. Sytytinkö kipinän? Jäikö jotain oleellista puuttumaan?

tiistai 27. lokakuuta 2015

Vuoden 2015 matkat

Tämä vuosi alkaa olla jo loppupuolella ja suurin osa tämän vuoden matkoista on jo tehty. Tässä siis meidän aika normaali matkavuosi lyhyesti esiteltynä aikajärjestyksessä.

Lanzarote
Lähdimme tapaninpäivänä 2015 ensimmäistä kertaa Lanzarotelle, pohjoisimmalle Kanariansaarista, ja kaksi viikkoa kohteessa saivat meidät vakuuttuneeksi siitä, että takaisin on päästävä. Ihastuimme Lanzaroten valkoisiin taloihin ja monipuoliseen ruokatarjontaan ja sen vuoksi Lanzarote löytyykin tältä listalta kahdesti. Majoituimme Puerto del Carmenissa, hotellimme nimi oli Isla de Lobos ja matkanjärjestäjä oli Finnmatkat. Suosittelen sekä kohdetta (tietenkin) että hotellia. Hotelli sijaitsee rauhallisella kadulla, joka johtaa suoraan rantakadulle.

Southampton ja Anthem of the Seas
Huhtikuun lopulla lensimme Lontooseen, josta matkustimme Southamptoniin. Vappuaattona nousimme Anthem of the Seas -alukseen, joka oli tuolloin uusin Royal Caribbeanin laivoista. Kolmen päivän risteilyllä kävimme Belgian Bruggessa ja Le Havressa Ranskassa. Olimme matkalla juhlistamassa 10-vuotishääpäiväämme ja matka onnistui täydellisesti. Risteilyltä jäi päällimmäisenä mieleen kokonaan uudistunut ravintolakonsepti ja tietenkin suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle hämmästyttävä palvelutaso ja asiakkaan huomiointi - tosin tietenkin juomarahojen toivossa.
Kuvassa yksi monista Anthemin ihmeistä, North Star -kapseli,
joka nousee korkealle laivan yläpuolelle.

Thassos
Kesäloman alkuun pitää päästä jonnekin kauas, mieluiten Kreikkaan, joka on meidän molempien ehdoton suosikkimaa vuodesta toiseen. Valitsimme kohteeksi Thassoksen saaren, joka palasi vuosien jälkeen Tjäreborgin lomaohjelmaan. Huikean pitkä hiekkaranta turkoosia merivettä ja maistuvia kreikkalaisia ruokia. Erikoisuutena saaren tavernoissa olivat simpukat, joita en ole muualla Kreikassa syönyt. 

Kuva hieman valehtelee, rannat olivat pääasiassa hiekkarantoja.
Korfu
Heinäkuun lopulla palasimme Kreikkaan, tällä kertaa Korfun saarelle ja pieneen Agios Gordios -kylään. Viikko oli kuuma, parhaimmillaan - tai pahimmillaan - mittari näytti 40 astetta. Rannalla tuli lähinnä hikoiltua varjon alla, mutta plussana jälleen ihanat ruoat ja lämmin merivesi. 

Lähikuvassa kleftiko, kreikkalainen liha-perunapata.

Tallinna
Syyskuussa matkasimme viikonlopuksi Tallinnaan juhlimaan 70-vuotispäiviä perheen parissa. Hotellin sijaan majoituimme 140-neliöisessä huoneistossa vanhassa kaupungissa ja matka oli kyllä huolellisen suunnittelun jälkeen täysi napakymppi. 

Tukholma
Koulujen syyslomalla piipahdimme risteilyllä Tukholmassa. Päivän ohjelma oli rento, kävimme Abba -museossa ja kävelimme Södermalmilla.
Instagram -kuva Södermalmin ruskasta.
Lanzarote
Ympyrä sulkeutuu joulukuussa, kun lennämme työvuoden päätteeksi jälleen Lanzarotelle. Sieltä kotiin palatessamme onkin jo vuosi 2016, jolloin on luvassa vaihtelua tähän peruselämään ja matkailuun. Siitä lisää ensi vuonna.

Mitäs sanot? Onko matkoja mielestäsi liikaa vai liian vähän? Itse olen sitä mieltä, että aina voisi matkustaa vielä enemmänkin, mutta herra L muistuttelee, että töitäkin pitää tehdä. Ja voihan olla, että jatkuvaan matkustamiseenkin kyllästyisi. (Ehkä viidessätoista vuodessa.)




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

"Mistä sä aina löydät noin halpoja matkoja?"

Tätä jaksavat kollegani ja ystäväni ihmetellä, kun kerron löydöistäni. Olemme useamman kerran olleet viikon rantalomalla alle 600 eurolla ja vastaavasti kahden viikon reissulla suunnilleen tonnilla.

Näillä hinnoilla ei majailla loistohotelleissa tai matkusteta business-luokassa (mikäli sellaista edes nykyään löytyy), mutta meille sopii mainiosti perustasoinen hotelli, kunhan se on lähellä rantaa. Olemme nimittäin melkoisia auringonpalvojia - ulkomailla. Kotimaassa emme tainneet varpaitamme uimaveteen kastaa tänäkään vuonna.

Joskus täytyy rannalla kääriytyä pyyhkeeseen
ja odottaa rankkasateen loppumista.
Näin kävi Kroatiassa kesällä 2014.

Ja oikeasti: jos haluaa törmätä todellisiin löytöihin, niin matkoja on etsittävä usein! Käytän matkojen etsintään helpostikin 4-5 tuntia viikossa, välillä enemmänkin. Eivät ne löydöt sattumalta vastaan tule.

Suosikkisivustoni lentojen varaamiseen on nykyään Momondo. Jonkin verran edelleen käytän myös Skyscanneria, mutta Momondon hintakalenteri on niin selkeä, että useimmiten näppäilen osoiteriville Momondon osoitteen. Makuasioita, tiedän. Indietravellerin sivustolta löytyy vertailua näistä kahdesta ja sielläkin voiton vie Momondo.


Kesällä 2015 Norwegianin kyydissä


Hotellit varaan pääsääntöisesti Booking.comista ja saankin siellä jo Genius -tason alennuksia eli 10% useasta kohteesta ja lisäksi Booking.com mainostaa ilmaisia ekstroja ja etuja Genius-asiakkaille. En ole kyllä tietääkseni tällaisia etuja saanut.

Jokunen hotellivaraus on tullut tehtyä myös Ebookersin kautta. Kyseisessä varauspalvelussa saa aika äkkiä alennusta hotellien hinnoista, kun joka varauksesta kertyy 5% bonus varaustilille. Ebookersilla on myös usein jokin kampanja meneillään, tälläkin hetkellä hotelleista saa 15% lisäalennusta koodilla HOTELPROMO. Alennuskoodi on voimassa 5.11.2015 saakka. Lisätietoa alennuksesta löytyy täältä.

Mikäli hotelli ei ole entuudestaan tuttu, käyn vielä lukemassa arviot Tripadvisorista. Tosin Tripadvisorin arvioinneissa kannattaa aina katsoa myös kirjoittajan kotimaa, esimerkiksi amerikkalaiset kun arvioivat kaikki eurooppalaiset normihuoneet pieniksi, sängyistä puhumattakaan.

Mites te muut? Mitä hakukoneita ja varauspalveluita käytätte matkoihinne? Vinkkaa oma suosikkisi, mielelläni tutustun uusiinkin vaihtoehtoihin.

EDIT. Facebookin Omatoiminen pakettimatkailija -sivulla sain heti lisävinkin eli Lentodiilit. Itse en ole käyttänyt (vielä) sieltä löytyviä tarjouksia, mutta fb-sivullani lukijani kertoi löytäneensä sitä kautta lennot Balille reilulla 600 eurolla. Itse innostuin viimeksi lentotarjouksesta Havaijille koulujen talviloman aikaan 350 eurolla. Käy siis tykkäämässä Lentodiilien Facebook-sivusta, niin saat tarjoukset näkyviin helposti ja vaivattomasti. Samalla kannattaa tykätä Omatoiminen pakettimatkailija -sivusta.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Blogipäivitykset

Pyrin kirjoittamaan blogiin pari kertaa viikossa, työkiireet saattavat joskus rajoittaa kirjoitusintoa ja -tahtia. Toivottavasti pysytte mukana!

Rouva L Tulumissa, Meksikossa vuonna 2012



torstai 22. lokakuuta 2015

"Sun pitäis kyllä perustaa matkablogi..."

Törmäsin kyseiseen lauseeseen kahdesti tällä viikolla ja aloin miettiä, että ehkäpä... Sen jälkeen luin paljon tietoa blogin perustamisesta, etenkin sain apua Blogikonsultin blogista.

Mietittyäni pari iltaa mahdollista otsikkoa sain itselleni harvinaisen älynväläyksen. Omatoiminen pakettimatkailija. Sehän minä olen. Molemmat puolet matkailusta kiinnostavat, en todellakaan ylenkatso pakettimatkailua. Tosin sielläkin olen enemmän sitä omatoimista sorttia.

Matkailijana täällä siis Rouva L ja toki useimmilla matkoilla myös Herra L, aika tuikitavallinen keski-ikäinen pariskunta. Matkustamme niin usein kuin kahden perustyöläisen eli opettajan palkalla pääsee ja asuntolainan lyhennykset sallivat. Hermojani riipii, mikäli odottamassa ei ole vähintään kolmea matkavarausta. Onneksi tällainen vaihe on yleensä aika hetkellistä.

Periaatteenamme on matkustaa usein ja edullisesti. Perillä kohteessa emme elä luksuselämää, vaan ennemminkin etsimme paikallisten suosimia kohteita ja ruokapaikkoja. Ruoanlaitto ja ruoasta nauttiminen kun on toinen suuri intohimoni.

Tässä blogissa siis kerron matkoistamme, niiden varaamisesta, sattumuksista perillä ja yritän antaa paljon vinkkejä lukijoille.

Tervetuloa siis mukaan seikkailuun!