Vuorotteluvapaan saldo, jäätiinkö plussan puolelle?

Johonkin ihmeeseen aika juoksee. Tuntuu siltä, että ihan juuri kirjoitin tänne vuorotteluvapaan ensimmäisestä päivästä, vaikka blogiarkisto ihan selkeästi kertoo, että kyseinen postaus on helmikuulta.

Ja nyt on sitten viimeinen lomapäivä käynnissä. Huomenna alkaa työt ja ajattelin vähän koota yhteen vuorotteluvapaan hyviä ja huonoja puolia. (Tosin tässä vaiheessa voi olla, että menee pinnistelyksi noiden huonojen puolien etsiminen, mutta katsotaan...)

Varjoliitäjiä Australian Newcastlessa

Omaa aikaa

Olen todella onnekas, sillä viimeiset puoli vuotta olen voinut keskittyä tekemään ihan just sitä, mitä haluan. Enkä nyt puhu mistään suurista kuvioista. Jos aamulla herätessä on tuntunut siltä, että voisin vielä hetkeksi jäädä nukkumaan, niin mikä ettei. Tai jos suurin tavoite päivälle on ollut saada kesken oleva kirja luettua, niin hyvä. 

Kalastaja Anse Vatan rannalla Uudessa-Kaledoniassa

Aikaa parisuhteelle

Vähän hermoilin helmikuussa (ainakin hiljaa ja sisäisesti), että mitäköhän tästä tulee, kun tuijotetaan toistemme naamoja vielä tiiviimmin kuin työvuoden aikana. Kyllästyyköhän toisen seuraan ja alkaa kaivata jotain muuta, yksinoloa tai muiden seuraa? 

Turhaan jännitin. Tämän jakson jälkeen me ollaan vielä tiiviimmin ME. Tällä hetkellä molemmille on vaikeaa lähteä edes kauppaan yksin, elämme aika tiiviissä symbioosissa. Ehkä ihan hyväkin, että työviikot tuovat taas molemmille vähän sitä yksin olemistakin.

11. hääpäivä Sevillan Alcázarin puutarhassa

Newcastlessa

Muistoja maailmalta

Ennen kaikkea tämä jakso jää mieleeni upeiden reissujen vuoksi. Ensin Australia ja 12 yön risteily , josta kirjoitin maaliskuussa. Sen päälle pääsiäinen hyvien ystävien luona Sydneyssa ja lento Adelaideen, jossa kävimme katsomassa Karin vanhoja asuinpaikkoja 25 vuoden takaa.

Reilut 10 viikkoa asuimme Espanjan Torreviejassa, josta olen kirjoittanut jo paljon, tässä vielä linkki Torreviejan suosikkeihini. Vaikka olemme olleet jo kotonakin kuusi viikkoa, edelleen kaipaan Torreviejan helppoa ja rentoa elämää.

Kari Rundle Mallilla Adelaidessa

Budjetti

Jos nyt jotain negatiivista pitää viimeisestä puolesta vuodesta sanoa, niin todettava on, että kyllähän siihen rahaa kului. Omat eläkesäästöni tyhjenivät (jälleen) ja saan aloittaa säästämisen alusta ja Kari lunasti pienen osan osakesalkustaan.

Mutta. Olimme valmistautuneet tähän jo pari vuotta, joten ihan nollille ei pankkitili huvennut. Hyvä niin, sillä uusia matkojakin on tiedossa.

Jos siis edes mietit vuorotteluvapaan pitämistä, suosittelen ottamaan selvää uusista ehdoista esim. Kelan sivuilta ja eikun hakemusta sisään. Minulle tämä tauko teki todella hyvää.

Kuvat ovat vuorotteluvapaan varrelta ja valittu ihan vaan fiiliksen pohjalta.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

Oi, mikä matka!

Jokin aika sitten mietin blogissani, minne menisin, jos voisin matkustaa mihin tahansa. Silloin totesin, että aivan älyttömän vaikea kysymys meille matkakuumeen vallanneille. Ainakin siis, jos pitäisi valita yksi ainoa paikka.

Toinen vastaava kysymys on "Mikä on ollut paras matkasi?" Voi apua. Millä niitä paremmuusjärjestykseen laittaa? Minua haastateltiin Kaarina-lehden artikkelia varten helmikuussa ja silloin vastaavaan kysymykseen valitsin häämatkamme kohteen Prahan. Ihana kaupunki, mutta ihanamman siitä teki se häämatka.

Kuva: Johanna Kortesluoma

Jos totta puhutaan, kaikkein paras matkani alkoi eräänä joulukuisena päivänä vuonna 2002. Lähdin tuolloin matkalle, joka alkoi Turun keskustasta ja on sen jälkeen vienyt minut vaikka minne. Tuona päivänä tapasin pitkänhuiskean miehen, joka ensitapaamisellamme selitti minulle sähkökemiallisesta jännitesarjasta, kun mietin, miten saisin himmenneet hopealusikkani kiiltämään. Huomaa kyllä, että minulla ei ollut juuri kokemusta treffeillä käymisestä - miten ihmeessä hopealusikkani liittyivät yhtään mihinkään. Ihmettelen kovasti.

Kuva:Johanna Kortesluoma

Tuona iltana juttelimme pitkään teekupin äärellä ja sovimme uudesta tapaamisesta. Rakkautta ensisilmäyksellä? Ei todellakaan, mutta kiinnostuin miehestä, joka piti yllättävän monesta samasta asiasta kuin minäkin. Pesäpallosta, tanssimisesta ja matkustamisesta, muutamia mainitakseni.

Kuva: Bo Strandén/Auran Kuva
Tästä kuva on kiitoskorteissamme. Ja kukkarossani.

Ja se mies sai minut nauramaan. Ja saa yhä edelleen. Meillä on samanlainen hölmö huumorintaju. Hekottelemme Kummelille aivan hervottomina ja American Pie -elokuvien todella huonot vitsit naurattavat aina. Kun viemme kartonkeja ja pahveja kierrätykseen, jompi kumpi sanoo aina: "Senkin pahvi." Joo, tällaisia me ollaan. Yksinkertaisia juttuja, joille nauramme yhdessä.

Kuva: Johanna Kortesluoma

Ensimmäisen kerran puhuimme naimisiin menosta vappuna 2003 ja minua kosittiin Turussa Kauppatorin laidalla eräänä toukokuisena perjantaina vuotta myöhemmin. Kosinnan tarkempi muoto jää kertomatta, ihan kaikkia asioita ei pidä paljastaa. Sanotaan kuitenkin, että huumoria siinäkin lauseessa oli. Vastasin myöntävästi ja sitten mentiin sormusostoksille.

Kuva:Bo Strandén/Auran Kuva
Kuvan huono laatu johtuu skannaamisesta, valokuvaaja teki loistotyötä.

Näiden vuosien aikana meillä on ollut matkallamme tasaisen ja seesteisen reitin lisäksi hieman hankalampia polkuja. Niistäkin olemme selvinneet yhdessä. Pari kertaa hankalimpina aikoina on käynyt mielessä, että pitäisikö lähteä eri teille ja jatkaa matkaa yksin. Mutta sitten olen alkanut miettiä, että mitä sitten, kun tuo mies ei olisi enää elämässäni. Aina olen päätynyt siihen, että en halua elää ja olla ilman tuota minulle niin rakasta puolisoa. Ja samaan tulen päätymäänkin.

Kuva: Johanna Kortesluoma

Me jatkamme matkaamme yhdessä, minne tie meitä viekin. Tänään on 20.05.2016 ja tasan 11 vuotta sitten sanoin "Tahdon." Sama sana on kaiverrettuna vihkisormukseeni. Minä tahdon edelleen ja olen onnellisempi kuin olisin voinut ikinä kuvitella.

Muutoksia elämisessä ja sopeutumista niihin, ekat kaksi viikkoa Espanjassa takana

Kun muutimme Turusta pois viitisen vuotta sitten, hankimme samalla toisen auton, jolla minä huristelen töihin arkisin. Työmatkaa tulee päivittäin aika tarkkaan 100 kilometriä ja yleensä käyn viikolla kaupassa töiden jälkeen. En osaisi enää ajatellakaan, että kulkisin työmatkat jollain muulla kulkuneuvolla.

Parvekenäkymä merelle

Täällä Espanjassa ei toki tarvitse työmatkoja miettiä, mutta yllättävän paljon pitää miettiä aikatauluja ja kauppareissuja, kun elää väliaikaisesti ilman autoa. Täällä lähin ruokakauppa on vajaan kilometrin päässä, mikä ei tietenkään ole mitenkään hankala matka kävellä, mutta aikaa siihenkin menee. Viime viikonloppuna minun piti tehdä iltapalaksi tonnikalasalaattia, mutta salaatti olikin pilalla. Siinä vaiheessa piti miettiä, että mitäs nyt sitten tehdään. Päädyimme lähtemään syömään yhteen monista lähiravintoloistamme, mutta se vajaa kilometri niihinkin on. 

Isommat marketit, Carrefour ja Lidl, ovat noin kahden kilometrin päässä, niihin kävelee noin puolessa tunnissa. Onneksi saimme asuntoomme lainaksi ostoskärryn, jonka avulla isommat ostokset saa hieman kevyemmin kuljetettua. Itse asiassa en kaipaakaan autoa noihin välimatkoihin (hyvä vaan, että saan vähän liikuntaa), mutta isot ostosmäärät olisi toki helpompi kuljettaa autolla. Bussiakaan kun tuolla välillä ei kulje.

Bussit onneksi kulkevat keskustan suuntaan läheltä ja säännöllisesti. Retket lähiympäristöön pitää vain suunnitella siten, että varaa riittävästi aikaa. Eilen esimerkiksi kävimme Orihuelan kaupungissa. Lähdimme kotoa klo 10.40 bussilla ja vaihdoimme keskustassa klo 12 lähtevään Orihuelan bussiin. Perillä olimme yhden paikkeilla. Ei ongelmia, kunhan muistaa varautua odotteluun.

Parvekenäkymä asutuksen suuntaan

Mutta hei, aikaahan meillä täällä on. Mitä siitä, jos kauppareissuun menee pari tuntia tai bussia joutuu odottamaan ylimääräiset 20 minuuttia. Faktahan on, että me elämme melkoisen vapaata elämää tällä hetkellä ja ainoat aikataulut tulevat ihan omasta päästämme.

Vasemmalla puolella talo, jossa me asumme. Kuva: www.zariko.com

Toinen suuri muutos on ollut vuosien jälkeen totutella elämään kerrostalossa. Meistä kumpikaan ei ole asunut kerrostalossa 12 vuoteen, joten jännitin etukäteen muun muassa mahdollista meteliä. Ei olisi kyllä tarvinnut: en ole vielä kertaakaan näiden kahden viikon aikana kuullut naapurista mitään ääniä. Rappukäytävästä kuuluu tietenkin välillä jotain (tänä aamuna linnunlaulua), mutta se nyt kuuluu normaaliin elämiseen.

Tilaa täällä on aika lailla vähemmän kuin siinä ihan oikeassa kodissamme, asumme täällä 53-neliöisessä kolmiossa, mutta siinä on ihan riittävästi meille kahdelle. Keittiössä on kaikki tarpeellinen ja vaikka yhdistetty eteis-ruokailutila-olohuoneemme on melko pieni kooltaan, iso parveke ja kattoterassi tuovat lisää tilaa. Kaksi makuuhuonettakin on, joten saatamme saada tänne vieraitakin joksikin aikaa.

Espanjan-kotimme oleskelutilat, kuva: www.zariko.com

Mikä siis oli tämän kirjoitukseni tarkoitus? Sitä voi toki ihmetellä aika monenkin tekstini kohdalla (heh), mutta lähinnä itse ajattelen nyt niin, että helposti tulee sanottua tai ainakin ajateltua, että "ei me kyllä voida ajatellakaan lähteä minnekään pidemmäksi aikaa, kun eläminen on niin hankalaa, kun ei ole autoa ja joutuu kulkemaan linja-autolla ja sitä sun tätä." 

Asiat on just niin hankalia kuin mitä niistä itselleen tekee. Se on hyvä muistaa. Ja nyt muuten lähden talsimaan Lidliin, pitää ostaa lisää kuohuviiniä.