Keskustaa kauemmas Tallinnassa: Telliskivi ja Kivi Paber Käärid

*Tämä teksti on tehty yhteistyössä Kivi Paber Käärid -ravintolan kanssa.

Mielipiteet ovat kuitenkin omiani.*

Käymme joka vuosi ainakin pari kertaa Tallinnassa. Matka on lyhyt ja etenkin ravintolatarjonta ylittää oman kotipaikkakuntamme moninkertaisesti. Tallinnasta olen kirjoittanutkin aiemmin, helmikuussa 2016 kerroin Tallinnan ostosmahdollisuuksista, Tallinnan suosituimmasta ravintolasta Rataskaevu 16:sta sekä vaihtoehdoista hotellille.

Matka sujui tutusti jälleen Eckerö Linen m/s Finlandialla. Tällä kertaa jouduimme odottamaan laivaan pääsyä yllättävän pitkään, mutta mikäs siinä odotellessa, kun tiesimme, että ennalta varattu aamiaispöytä kyllä odottaa meitä. Yösijaksi Tallinnassa valitsimme tälläkin kertaa muun kuin hotellin, nimittäin AirBnB -asunnon aivan keskikaupungilta. Siitä on muuten tulossa oma blogiteksti heti seuraavaksi.

Myönnän hieman nolona, että useimmiten jäämme Tallinnassa pyörimään Viru Keskuksen ja vanhankaupungin ympäristöön. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokea jotain uutta ja varasin pöydän Kivi Paber Käärid -ravintolasta. Kivi, paperi, sakset on hauska nimi ravintolalle ja mikäli olet kyseistä leikkiä joskus leikkinyt, niin ravintolan wc-tiloista löytyy hauska vinkki seuraavaan kertaan.

Ravintola on perustettu 2014 ja on ainutlaatuinen Tallinnassa siinä suhteessa, että kaikki ruoka on gluteenitonta. Mahtava löytö, kun olemme viimeisen kolmen vuoden aikana tottuneet tutkimaan ravintoloiden ruokalistoja ja välillä listalla ei ole ollut mitään gluteenitonta. (Marraskuussa 2015 kirjoitin gluteenittomien annosten etsimisestä.)

Sateisena maanantaina lähdimme siis bussilla numero 40 kohti Telliskiven kaupunginosaa. Pysäkki on saman niminen kuin kaupunginosakin, joten perille löysi helposti. Ravintolan osoite on Telliskivi 60 ja samaisessa korttelissa sijaitsee monta muutakin ravintolaa. Onneksi olimme varanneet pöydän, muuten valinnasta olisi voinut tulla hankalaa.

Odotin ravintolasalia, mutta päädyimme lähinnä baaria muistuttavaan tilaan. Tunnelma oli nuorekas ja rento - ja me suunnilleen vanhimmat asiakkaat. Meitä palveltiin nopeasti ja tehokkaasti, mutta silti mielestäni lämpimästi. Tilasimme viiniä, meille tuttua espanjalaista Laudumia, ja lisäksi saimme hanavettä karahvissa, jonne oli lisätty minttua, limeä ja appelsiinia.

Ruokalista hämäsi, sillä missään ei mainostettu erikseen gluteenittomuutta. Sen sijaan kaseiinittomat, laktoosittomat ja vegaanivaihtoehdot olivat merkitty kirjaimilla. Mutta toisaalta, mitä sitä gluteenittomuutta merkitsemään, kun kaikki on automaattisesti keliaakikoille sopivaa.

Alkupalaksi tilasimme alkupalavalikoiman kahdelle. Valikoimassa oli tartar-pihvi viiriäisenmunalla, herkullista pateeta, sillivoileivät, parmesanlastuja, porkkanasuikaleita sekä leipää ja suloiset voiruusukkeet. Kaikki maistui todella herkulliselta, mutta eniten nautin siitä, että pystyimme jakamaan alkuruoan keskenämme.

Pääruokavalinta oli vaikea, sillä olisin mainiosti voinut tilata kaikki vaihtoehdot listalta. Tilasin kuitenkin entrecôte-pihvin kasvislisukkeilla ja Kari päätyi tilaamaan ankanfileen kumkvattikastikkeella. Annokset olivat herkullisia ja oma pihvini oli paistettu täydellisen mediumiksi. Karin ankka oli mielestäni hieman liian kypsä, mutta maistui hyvältä sekin ja etenkin kastikkeet kruunasivat annokset.

Silti mieltäni jäi kaihertamaan punajuuri-vuohenjuustorisotto. Naapuripöydässä syötiin sellaista ja sen väri oli uskomattoman upea. Ehkäpä sitten seuraavalla Tallinnan -vierailulla...

Voi olla vaikea ymmärtää tätä hehkutusta, jos pystyy aina syömään samaa ruokaa kuin muutkin, mutta me söimme yhteisen jälkiruoan! Ihanan herkullinen appelsiini-unikonsiemenkakku, jollaisia Kari ei pysty yleensä ikinä maistamaan minun lautaseltani.

Lasku oli enemmän kuin kohtuullinen, ruoat ja juomat maksoivat reilut 60 euroa.

Sade oli lakannut ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Matkalla oli vielä niin monta ravintolaa, että Telliskiveen on pakko palata. En ihmettele lainkaan, että Telliskivestä on tullut trendikaupunginosa lukuisine blogiesitteilyineen. Kesäkuun alussa Alan maailman Laura  kirjoitti omia vinkkejään Telliskiveen , kannattaa käydä lukemassa sekin sekä tutustua Telliskiven verkkosivuihin.

Kaikki kuvat on tällä kertaa napattu uudella kännykälläni. 

Päivitin vanhan Lumiani upouuteen Samsung Galaxy A3:een.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

Vielä kerran Tallinnaan: majoitusta, ruokia ja vessoja

Plääh, ei taas hotelliin!

Olemme olleet Tallinnassa monen monta kertaa, kuten olen jo aiemmin kertonutkin. Hotellit ovat käyneet tutuiksi ja välillä niiden aamupalatarjonta on yhtä ja samaa, olipa sitten missä päin Eurooppaa tahansa. Tiedän myös, että maaliskuussa tulee syötyä niin paljon valmiita aterioita, että halusin tässä vaiheessa kokata itse - edes sen aamiaisen.

Sen vuoksi päätimmekin tällä kertaa yöpyä huoneistossa. Olimme matkalla tällä kertaa kahdestaan, joten pienikin asumus riitti mainiosti. Verrattuna siis vaikka viime syyskuuhun, jolloin meillä oli Tallinnassa 140-neliöinen, kolmen makuuhuoneen huoneisto kahdessa kerroksessa.

Löysin Booking.comin kautta Rotermanni Guest Apartmentsin huoneiston, joka tarjosi erinomaisen sijainnin Rotermannin korttelissa, josta jo aiemmin tässä kuussa kirjoitinkin. Lisäksi tarjolla oli autotallipaikka, joka lisäsi huomattavasti asumisen mukavuutta helmikuun vaihtelevissa säissä. Tallinnassa satoi räntää molempina päivinä, kun olimme siellä, ja kuiva sekä puhdas auto oli mukava lisä onnistuneeseen matkaan.

Sängyn päällä villasukkani. Vakivaruste joka paikassa.

Huoneisto oli kompakti yksiö, jossa oli kaikki tarpeellinen. Tässä asunnossa olisi voinut olla pidempäänkin, sillä sieltä löytyi myös pyykinpesukone sekä pyykinpesuainetta. Keittiön varustus oli riittävä; keittolevyt, uuni ja pienkodinkoneita aamiaista varten sekä kohtuullisen kokoinen jääkaappi.

Lusikas vei kielen mennessään

Ensimmäisenä iltana kävelimme vanhankaupungin laidalle Rataskaevu-kadulle syömään, mutta toisena iltana jäimme Aia-kadulle Lusikas -ravintolaan. Olin tehnyt pöytävarauksen tännekin, mutta se ei olisi ollut tarpeen ainakaan maanantai-iltana. Ravintolan yleisilme oli rauhallinen ja tyylikäs. Täältä ehkä puuttui Rataskaevu 16:n kodikkuus ja lämmin tunnelma, mutta jo pelkästään rakennuksilla oli niin paljon eroa, että vertailu on hankalaa ja osittain turhaakin. Rataskaevu 16 kun on mielestäni enemmänkin virolainen bistroravintola ja Lusikas taas enemmän fine dining-osastoa.

Olin varausviestissäni maininnut, että toinen meistä tarvitsee gluteenittoman menun ja Karin ilme olikin näkemisen arvoinen, kun pöytään tuotiin kaksi leipäkoria, toisessa herkullisen näköistä gluteenitonta leipää. Tällä kertaa Karin ei siis tarvinnut vain katsella, kun minä mutustelen herkullista leipää.

Gluteenitonta leipää, eikö näytäkin hyvältä?

Kari valitsi ruoakseen ankkaa ja viiriäistä kirsikkakastikkeella. Annoksen kuskus vaihdettiin perunoihin ja kastikkeet ravintolassa tehdään Maizenaan, joten jälleen gluteenitonta, herkullista ja vaivatonta ruokaa. Minä söin karitsankaretta mielettömän hyvällä aniskastikkeella. Rataskaevu 16:een verrattuna annokset ja viini olivat hieman kalliimpia, joten saimme suunnilleen samankokoisen, noin 65 euron, laskun aikaiseksi tälläkin kertaa.

Vakilaivamme Tallinnaan

Ja nyt, kun lähdin gluteenittomuudesta kertomaan, niin jälleen täydet 10 pistettä myös Eckerö Linelle. Kaikkia herkkuleipiä saa tilattua erikseen gluteenittomalla leivällä ja vanha kunnon klassikko, katkarapuleipä. näytti ja maistui aivan yhtä hyvältä gluteenittomana. Myös kahvilan puolella grilliannoksissa lähes kaikissa oli G-merkintä, hienoa!

M/S Finlandiaa oli hieman uudistettu viime matkamme jälkeen ja muun muassa WC-tilat hohtivat uutuuttaan ja puhtauttaan. Onnistuinpa kuvaamaankin tiloja kenenkään näkemättä, joten lopetan Tallinnan-raporttini kuvaan naisten vessasta.

Rataskaevu 16, pirullisen suosittu ravintola Tallinnassa

Parin päivän mittainen Tallinnan -pyrähdys on takana päin ja jos ei muuta, niin ainakin söimme hyvin (ja paljon). Majoituksesta ja muusta ohjelmasta tulee asiaa blogiin myöhemmin, mutta nyt keskityn kehumaan ruokaa.

Olin varannut meille hyvissä ajoin pöydän Rataskaevu 16:sta, sillä kävimme siellä syömässä myös viime syyskuussa ja halusin ehdottomasti sinne uudelleen. Ravintola on perustettu alkuvuodesta 2013 ja on tällä hetkellä Tallinnan suosituin ravintola - ainakin TripAdvisorin mukaan, joten pöytävaraus on ehdoton. Nytkin sunnuntai-iltana ainakin kolme seuruetta käännytettiin pois, koska ravintolassa ei ollut tilaa, eikä varausta oltu tehty.

Kysyin, miten aikaisin pöytä pitää nykyään varata ja tarjoilijamme (ihana Laura-Gerli) kertoi, että viikonloppuisin 3-4 viikkoa ennen kuin haluaa syömään, viikolla lounaalle voi päästä ilmankin varausta. Ravintola on siis todella suosittu ja myös melko pieni, joten kannattaa laittaa ajoissa viestiä osoitteeseen rataskaevu16@gmail.com .

Asiakkaista noin puolet on paikallisia ja toinen puoli turisteja, mutta tämä kuulemma vaihtelee paljonkin viikonpäivän mukaan. Hintataso on siis niin kohtuullinen, että paikallisetkin täällä käyvät. Ruokalistalta löytyykin paljon perinteisiä virolaisia ruokia, kuten kanaa ja porsasta, mutta niiden lisukkeet ovat hieman uudenaikaisempia.

Söimme ja joimme todella hyvin. Alkupalaksi Kari otti linssisalaattia vuohenjuustotahnan kera ja minä söin kananmaksapateeta punaviinimarjahillon kanssa. Nam! Lisäksi pöytään tuotiin keittiömestarin isoäidin reseptillä leivottua leipää, virolaista voita ja pienet keittiömestarin terveiset. Kari sai omansa gluteenittomana ja annosten gluteenittomuuskin hoitui helposti.

Pääruokana minä söin Rataskaevu 16:n 'signature dishin' (miksei tälle ole muuten hyvää suomennosta?) eli uunissa haudutettua hirvenlihaa ja Kari söi vasikanposkia. Ruokalista on vaihtunut osittain marraskuussa ja vasikanposket saivat joulumenussa niin suuren suosion, että ne löytyvät listalta nykyään vakiona. Molemmissa annoksissa liha oli niin mureaa, että hajosi haarukan kosketuksesta ja lisukkeet täydensivät annokset erinomaisesti.

Jälkiruoaksi otimme ainoastaan juomat, minä join Vana Tallinn Creamia ja Kari single malt -viskiä. Ruoan kanssa tyhjennetyn punaviinipullon kanssa laskumme loppusumma oli 66,50€. Kuittiin tarjoilijamme piirsi vielä kukkia ja antoi sähköpostiosoitteensa, mikäli minulla olisi vielä jotain kysyttävää. (Taisin kysellä aika paljon, mutta Laura-Gerlilla oli hämmästyttävän paljon aikaa vastailla täyden ravintolaillan lomassa.)

Tässä vaiheessa joku saattaa miettiä, että miten niin pirullisen suosittu. No, tarjoilijamme kertoi, että ravintolarakennukseen liittyy vanha virolainen kansantaru, jonka mukaan talossa on aikoinaan juhlittu pirun häitä. Talon omisti varakas herrasmies, joka joutui suuriin velkoihin ja yritti tappaa itsensä hukuttautumalla talon ulkopuolella olevaan kaivoon.

Tummiin pukeutunut mies pysäytti hänet ja lupasi velkaantuneelle miehelle paljon rahaa, jos saisi muuttaa taloon asumaan ja pitää siellä juhlat. Ehtona oli kuitenkin, että kukaan ei saisi tietää juhlista mitään, ei edes palvelusväki. Mies suostui tähän ja salaperäinen asukas muutti talon ylimpään kerrokseen. Miehen palvelija kävi yöllä kurkkimassa avaimenreiästä juhlia ja löytyi aamulla kuolleena oven edestä. 

Tässä vaiheessa selvisi, että asunnon vuokrannut mies olikin itse Paholainen ja siitä lähtien on ylimmän kerroksen ikkunoista yksi valeikkuna ja aina pimeänä.

Tarjoilijamme kertoi myös, että aiemmin talossa olleet ravintolat ovat menneet konkurssiin, mutta siinä vaiheessa, kun Rataskaevu 16 oli ollut jonkin aikaa auki, heille tuli salaperäinen, tummiin pukeutunut mies asiakkaaksi. Syötyään hän kiitti ruoasta, maksoi laskunsa ja kertoi, että ravintola tulee menestymään.

En tiedä taruista, mutta sen tiedän, että ruoka, viinit ja palvelu ovat kaikki ensiluokkaisia, joten suosittelen lämpimästi seuraavalla Tallinnan -matkalla käymään Rataskaevu 16:ssa.

Kiinnostaako Kanaria? Lumoaako Lanzarote?

No niin, tässä siis hieman matkaraporttia. Olimme joulukuussa kaksi viikkoa Puerto del Carmenissa Lanzarotella ja vietimme joulun siellä. Lanzarotehan on hyvin ainutlaatuinen saari arkkitehtuurinsa suhteen, koska kuuluisa arkkitehti, Cesar Manrique (1919-1992), on kotoisin Lanzarotelta. Hänellä oli selkeä visio kotisaarensa suhteen ja sen vuoksi saarella ei saa olla yli 3-kerroksisia taloja. Lisäksi talojen julkisivujen väri ja jopa ikkunaluukkujen väri on tarkkaan määritelty saarella.

Puerto del Carmenin taloja

Ainoa poikkeus sääntöön taitaa olla pääkaupunki Arrecife, jossa on korkeampiakin taloja. Arrecife Gran Hotel on hyvä maamerkki lentokoneen laskeutuessa. Arrecifessa pääsee tutustumaan kaupunkielämään Kanarialla, kaupungissa asuu noin 55 000 asukasta.

Arrecife Gran Hotel ja Arrecifen rantaa

Puerto del Carmen - tai Tías - jolla nimellä sitä myös kutsutaan, on saaren suosituin lomakeskus. Yhtenä syynä lienee kilometrien mittainen ranta, jonka pehmeä hiekka kutsuu upottamaan varpaat meriveteen. Avenida de las Playas eli suomennettuna rantojen katu kulkee rannan suuntaisesti ja aamukävelyillämme suuntasimmekin yleensä tälle rantakadulle.

Muita suosittuja kohteita saarella ovat Playa Blanca saaren eteläkärjessä sekä Costa Teguise, joka sijaitsee Arrecifen pohjoispuolella. Lanzarote on pieni saari, Puerto del Carmenista ajaa Playa Blancaan alle puolessa tunnissa ja Arrecifesta on Puerto del Carmeniin vartin ajomatka autolla (tai reilut puoli tuntia bussilla).

Playa Grande on suurin Puerto del Carmenin rannoista.

Rantakadulla on lukuisia ravintoloita ja turisti voikin valita ruokansa aika monesta eri ruokakulttuurista. Me söimme kahden viikon aikana muun muassa meksikolaishenkisessä pihviravintolassa, aasialaisessa buffet-pöydässä, perinteisiä espanjalaisia tapaksia, italialaisessa ravintolassa ja brittipubissa Sunday Roast -aterian.

Erityisesti kiittelen  italialaisravintolaa, La Casa del Parmigianoa, jossa oli erillinen ruokalista gluteenittomia pastoja ja pizzoja. Herra L taisi ensimmäistä kertaa diagnoosinsa jälkeen syödä ravintolassa pastaa ja kehui Pasta All'Arrabbiatansa taivaisiin. Muutenkin monen ravintolan ruokalistoilta löytyi G-merkkejä gluteenittomuuden merkiksi.

Ravintoloiden ulkopuolella oli iltaisin "sisäänheittäjiä", mutta he olivat todella paljon rauhallisempia kuin esimerkiksi Thaimaassa. Ruokalistoja sai tutkia rauhassa ja sen jälkeen päättää, mennäänkö tähän ravintolaan vai jatketaanko vielä matkaa.

Aika tyypillinen näkymä; erilaisia ravintoloita vieri vieressä.

Puerto del Carmenin tunnelma on rauhallinen, jopa rantakadulla, ja vaikka hotellimme sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rantakadusta, ei mitään meteliä kuulunut hotellialueelle. Lanzarotella on paljon brittituristeja ja sen myötä paljon pubeja, jotka näyttävät jalkapalloa, mutta näistäkään paikoista ei liiemmälti melua kuulunut.

Hankalinta Puerto del Carmenissa on auton kanssa liikkuminen. Yksisuuntaisia teitä on todella paljon, joten navigaattori kannattaa ottaa joko kotoa mukaan tai lisätä vuokraamossa lisävarusteeksi. Toisaalta, kun kylästä pääsee päätielle, liikkuminen helpottuu huomattavasti, sillä suurin osa liittymistä on kiertoliittymiä. Pariinkin kertaan ajelimme ympyrää oikein kunnolla, kun ajoimme ensin oikean liittymän ohi. Tiet ovat hyväkuntoisia ja suurin osa liikenteestä henkilöautoja.

Kartanlukijalla (lue:navigaattorin pitelijällä) oli välillä aikaa kuvatakin.

Saaren leppoisa tunnelma on hurmannut meidät ja odottelenkin vain, että joulun lennot tulisivat myyntiin. Heräsikö sinussa edes pieni kipinä matkustaa joskus Lanzarotelle?