sunnuntai 14. elokuuta 2016

Vuorotteluvapaan saldo, jäätiinkö plussan puolelle?

Johonkin ihmeeseen aika juoksee. Tuntuu siltä, että ihan juuri kirjoitin tänne vuorotteluvapaan ensimmäisestä päivästä, vaikka blogiarkisto ihan selkeästi kertoo, että kyseinen postaus on helmikuulta.

Ja nyt on sitten viimeinen lomapäivä käynnissä. Huomenna alkaa työt ja ajattelin vähän koota yhteen vuorotteluvapaan hyviä ja huonoja puolia. (Tosin tässä vaiheessa voi olla, että menee pinnistelyksi noiden huonojen puolien etsiminen, mutta katsotaan...)


Varjoliitäjiä Australian Newcastlessa

Omaa aikaa

Olen todella onnekas, sillä viimeiset puoli vuotta olen voinut keskittyä tekemään ihan just sitä, mitä haluan. Enkä nyt puhu mistään suurista kuvioista. Jos aamulla herätessä on tuntunut siltä, että voisin vielä hetkeksi jäädä nukkumaan, niin mikä ettei. Tai jos suurin tavoite päivälle on ollut saada kesken oleva kirja luettua, niin hyvä. 

Kalastaja Anse Vatan rannalla Uudessa-Kaledoniassa



Aikaa parisuhteelle

Vähän hermoilin helmikuussa (ainakin hiljaa ja sisäisesti), että mitäköhän tästä tulee, kun tuijotetaan toistemme naamoja vielä tiiviimmin kuin työvuoden aikana. Kyllästyyköhän toisen seuraan ja alkaa kaivata jotain muuta, yksinoloa tai muiden seuraa? 

Turhaan jännitin. Tämän jakson jälkeen me ollaan vielä tiiviimmin ME. Tällä hetkellä molemmille on vaikeaa lähteä edes kauppaan yksin, elämme aika tiiviissä symbioosissa. Ehkä ihan hyväkin, että työviikot tuovat taas molemmille vähän sitä yksin olemistakin.

11. hääpäivä Sevillan Alcázarin puutarhassa

Newcastlessa

Muistoja maailmalta

Ennen kaikkea tämä jakso jää mieleeni upeiden reissujen vuoksi. Ensin Australia ja 12 yön risteily , josta kirjoitin maaliskuussa. Sen päälle pääsiäinen hyvien ystävien luona Sydneyssa ja lento Adelaideen, jossa kävimme katsomassa Karin vanhoja asuinpaikkoja 25 vuoden takaa.

Reilut 10 viikkoa asuimme Espanjan Torreviejassa, josta olen kirjoittanut jo paljon, tässä vielä linkki Torreviejan suosikkeihini. Vaikka olemme olleet jo kotonakin kuusi viikkoa, edelleen kaipaan Torreviejan helppoa ja rentoa elämää.

Kari Rundle Mallilla Adelaidessa



Budjetti

Jos nyt jotain negatiivista pitää viimeisestä puolesta vuodesta sanoa, niin todettava on, että kyllähän siihen rahaa kului. Omat eläkesäästöni tyhjenivät (jälleen) ja saan aloittaa säästämisen alusta ja Kari lunasti pienen osan osakesalkustaan.

Mutta. Olimme valmistautuneet tähän jo pari vuotta, joten ihan nollille ei pankkitili huvennut. Hyvä niin, sillä uusia matkojakin on tiedossa.



Jos siis edes mietit vuorotteluvapaan pitämistä, suosittelen ottamaan selvää uusista ehdoista esim. Kelan sivuilta ja eikun hakemusta sisään. Minulle tämä tauko teki todella hyvää.

Kuvat ovat vuorotteluvapaan varrelta ja valittu ihan vaan fiiliksen pohjalta.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

4 kommenttia:

  1. Samoja mietteitä parisuhteesta! Ennen lähtöämme yhdeksän kuukauden mittaiselle matkallemme mietin, että mitäköhän tästä vielä tulee... Mutta nyt on yli puolet takana ja uskallan jo sanoa, että hyvä tuli! Parempi kuin olisin ikinä uskonut ja tuntuu, että tämä yhteinen stressitön aika on tehnyt meille pariskuntana yksinomaan hyvää. Kyllä arjen ongelmat ja väsymys heijastuvat helposti ihan kaikkeen ja se on sääli.

    Harmi, että nuo vuorotteluvapaan ehdot taas kiristyivät. Saa nähdä, pääseekö itse nauttimaan sellaisesta ikinä, mutta olenpahan osannut ainakin tehdä näitä omia irtiottoja...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiva kuulla! Ja oi, mikä matka teillä jo takana.

      Harmi tosiaan, ehdot kiristyivät. Me tartuimme tilaisuuteen ja saimme vielä vanhoilla ehdoilla, kun sopimukset tehtiin viime vuoden puolella. Muuten en itsekään olisi ehtoja täyttänyt.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä! joskus pitää uskaltaa lähteä mukavuusalueelta uusille alueille! Onnea tuleville uusille matkoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on ikävän vähän matkoja luvassa, mutta totutellaan nyt rauhassa työelämään taas ja katsotaan niitä matkoja vähän myöhemmin.

      Poista

Jätä kommenttisi tai terveiset...