Minä vierailin Adelaidessa ensi kertaa huhtikuussa 2016 ja ihastuin valtavasti. Adelaidessa on mielestäni Sydneyyn verrattuna mukava pikkukaupungin fiilis ja kaupungin keskusta on paremmin hallittavissa. Vierailuani toki helpotti fakta, että Kari on asunut aikoinaan Adelaidessa puolisen vuotta ja vaikka vuoden 1991 julkisen liikenteen kartta ei enää ollut validi (sellainenkin meiltä karttahamstereilta siis kotoa löytyi!), niin minulla oli mukana hyvä opas, joka tutustutti kaupungin vilskeeseen.
Mansions on Pulteney oli kotinamme viiden yön ajan. |
Kuva: Mansions on Pulteney |
Asuimme aivan kaupungin keskustassa sijaitsevassa huoneistossa Pulteney -kadulla. Olin pyytänyt hiljaista sijaintia ja ainakin huoneisto 13 sellainen oli. Parvekkeemme avautui viereiseen food courtiin (mikähän tälle olisi hyvä suomennos, ruokakortteli?) ja kaupungin melu jäi kauas taakse, kun suljimme ulko-oven.
Glenelgin rantalaituri |
Julkinen liikenne
Adelaiden julkinen liikenne eli Adelaide Metro sisältää joka suuntaan kulkevat linja-autot ja yhden linjan raitiovaunut, ei siis metroa, nimi on hieman turisteja hämäävä. Testasimme raitiovaunureitin päästä päähän eli Glenelgin rannalta Entertainment Centreen, jossa nimensä mukaisesti on suuri viihdekeskus, jossa järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia.
Halvimmaksi muutaman päivän vierailu tulee Visitor Passilla, 3 päivän lippu maksaa 26 dollaria ja sillä saa liikkua niin paljon kuin ehtii. Lentokentällä näitä kortteja myydään WHSmith Expressissä, joka sijaitsee lentokenttärakennuksen ulkopuolella. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että liput ovat loppu. Meille myytiin ei-oota sekä lentokentällä että keskustassa.
Ostimme Visitor Passin sijaan kertalippuja tai päivälippuja. Päivälippu maksoi 9,90 dollaria, joten paljon kallimmaksi ei kulkeminen näinkään tullut. Lentokentältä pääsee bussilla helposti keskustaan ja yksittäisen bussilipun voi ostaa joko automaatista tai kuljettajalta.
Uutta ja vanhaa rinnakkain Rundle Mallilla. |
Rundle Mall
Nimen perusteella oletin päätyväni ostoskeskukseen, mutta Rundle Mall on Adelaiden keskustan kävelykatu, jonka molemmilla puolilla on lukuisia kauppoja. Koska asuimme aivan kulman takana, kävimme päivittäin Rundle Mallin ruokakaupoissa, Coles ja Woolworths sijaitsevat vastakkain toisiaan, joten kävimme molemmissa.
Nämä possut asustelevat Rundle Mallilla. |
Ehkä vähän turhaankin ostimme ruokatarvikkeita huoneistoomme, sillä ravintoloita oli ympärillä niin runsaasti, että olisimme hyvin voineet hoitaa ruokailumme kokonaan niissä. Varsinkin, kun huoneistomme keittiön tuuletin taisi olla 1970-luvulta ja paistetut karitsankyljykset tuoksuivat kämpässä pari päivää.
Edullisia ostoksia kaipaavalle Rundle Mallilta löytyy KMart ja The Reject Shop. Etenkin jälkimmäisestä löytyi niin sekalaista tavaraa, että sitä on mahdotonta lähteä luettelemaan. Ostin sieltä suklaapatukoita ja tarroja. Ostamatta jäi lahjapussit ja pesuaineet. Rundle Mallin ja Pulteneyn kulmassa on vielä Target, josta Kari osti muun muassa australialaisesta puuvillasta neulotun neuleen 20 dollarilla.
Hedelmätiski Adelaide Central Marketissa |
Adelaide Central Market
Adelaide Central Market sijaitsee Grote Streetilla CBD (Central Business District)-alueella aivan Chinatownin vieressä. 80 myyntipaikkaa takaavat jatkuvan hulinan ja tungoksen. Erikoiskauppoja on useita, itse ihmettelin sienimyymälää. Siis kokonainen kauppapaikka pelkästään sienille. Vaikea käsittää, vaikka sienistä pidänkin.
Yleensä yritän ottaa kuvani ilman tunnistettavia kasvoja, Adelaide Central Marketissa se oli mahdotonta. |
Juusto- ja hedelmäkauppiaita oli monia ja oli vaikea valita, mitä herkkuja ostaisin. Päädyimme avokadoihin ja tuoreeseen mangoon, jota on lähes mahdotonta saada kypsänä Suomesta.
Me söimme ensimmäisellä vierailullamme malesialaista laksaa (NAM!) ja tilaaminen onnistui hyvin myös gluteenittomasti. Kauppahallista löytyy ruokaa sushista saksalaisiin makkaroihin ja olipa siellä latvialainen ravintolakin. Me totesimme, että latvialaista ruokaa saa hieman lähempänä kotia ja keskityimme aasialaisiin makuihin.
Aivan Central Marketin vieressä on ISO aasialainen ruokakortteli, jossa ainoaksi ongelmaksi muodostuu valinnan vaikeus. Päädyimme lopulta vietnamilaiseen ruokaan ja oma pho -keittoni oli täydellinen. Testaamatta jäivät korealainen ja taiwanilainen keittiö, japanilaiset ramen-keitot ja monet muut vaihtoehdot. On kyllä tylsää, kun ei voi syödä rajattomasti eri annoksia!
Jos olet suuntaamassa Adelaideen, älä sivuuta Barossan laakson viinialueita. Kirjoitin huhtikuussa kolmesta viinitilasta: Hewitson Wines, Jacob's Creek Wines ja Yalumba Wines.
Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.
Kiva lukea kokemuksiasi Adelaidesta! Ei paljoa löydy (suomenkielisistä) blogeista. Me olemme menossa sinne nyt lokakuussa ja matkasuunnittelu kovassa käynnissä. Täytyykin vielä tulla uudestaan lukemaan noita sun viinitilapostauksia. Kaksi yötä on varattu Nuriootpasta ja mietitään millä viinitiloilla poikettaisiin.
VastaaPoistaJonna, muistinkin, että olette menossa Adelaideen. Viinitiloista suosittelen ehdottomasti Jacob's Creekia. Vierailukeskuksessa voi syödä ja sieltä saa lainata polkupyöriä ja lähteä tutkimaan tilaa.
Poista