keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Uusivuosi ulkomailla

Pakko tunnustaa: pidämme molemmat aivan suunnattomasti ilotulituksista. Rakettien kauniit värit ja tehosteet saavat meidät helposti unohtamaan ilotulitteiden miinuspuolet. Kuitenkin jokainen tietää roskamäärän, joka uudenvuoden raketeista tulee ja tulitteista lähtevä melu pelottaa usein lemmikkejä ja miksei meluhaitta häiritse ihmisiäkin. Minulla onkin hieman syyllinen olo joka kerta, kun sanon odottavani innolla ilotulituksia.

Jo pienenä tyttönä kävin joka vuosi Turun päivänä katsomassa Turun päivän ilotulituksen, se oli pitkään perinteenä kummitädilläni ja minulla. Aika usein kävin siellä aikuisenakin, kunnes muutimme pois Turusta.



Uudenvuoden ilotulitukset ovat iloinen tapa ottaa vastaan tuleva vuosi ja vielä mukavampaa seurata, jos sen voi tehdä jossain lämpimässä. Muistan erään pakkastalven, taisi olla vuosi 2007, jolloin puimme ylle kaikki mahdolliset vaatteet ja lähdimme ulos katsomaan raketteja. Kaikista vaatekerroksista huolimatta tuli silti kylmä.



Tällä hetkellä odottelemme huomista vuoden vaihtumista Kanariansaarten lämmössä. Lähdemme illalla rantabulevardille, otamme kuohuviinipullon mukaan ja odottelemme satojen muiden ihmisten kanssa keskiyön kellonlyöntejä.



Pari kertaa on käynyt niin, ettemme ole jaksaneet valvoa puolille öin. Vuonna 2006 lähdimme uudenvuodenaattona aamuvarhaisella snorklaamaan Suurelle Valliriutalle ja illalla uni yllätti aikaisin. Tarkoituksenamme oli katsoa televisiosta Sydneyn ilotulitusta, mutta toisin kävi. Onneksi Palm Coven rannalla Cairnsin lähellä oli perheille tarkoitettu ilotulitus kahdeksalta illalla. Olimme sitä katsomassa, suurin osa ihmisistä oli piknikillä koko perheen kanssa ja tunnelma oli kuin vappuna meillä Suomessa. Tosin sillä erolla, että lämpötila oli kolmenkymmenen asteen tietämillä.



Samoin kävi Floridassa vuonna 2013. Emme yksinkertaisesti pysyneet hereillä, joten silloinkin vuosi vaihtui ilman suuria juhlallisuuksia meidän osaltamme. Aikaero tekee välillä mutkia matkaan, mutta uni maistui makealta.



Joskus emme vain löydä paikkaa, jossa ihailla ilotulituksia. Näin kävi Meksikossa vuonna 2012 ja Las Palmasissa vuotta aiemmin. Saavuimme Las Palmasiin vasta uudenvuodenaattona ja olimme hotellilla hieman kymmenen jälkeen illalla. Kävimme ostamassa pullon kuohuviiniä ja lähdimme Las Canterasin rannalle, koska ajattelimme ilotulituksen tulevan sieltä. Eipä tullut ja yhä edelleen meille on täysi arvoitus, mahtoiko Las Palmasissa mitään kaupungin järjestämää ilotulitusta edes olla. Me istuimme rannalla varpaat hiekassa, joimme cavaa kertakäyttömukista ja olimme täysin kahdestaan. Jostain kauempaa sentään näimme muutaman raketin.



Kuviksi valitsin itse ottamiani kuvia eri maiden ilotulituksista. Huomaa, ettei peruskameralla saa kovin hyviä kuvia niistä otettua. Mutta menköön.

Omatoiminen pakettimatkailija toivottaa kaikille lukijoille mahdollisimman lämmintä uutta vuotta, tulkoon vuodesta hieno matkailuvuosi!

Ja tosiaan, ensi viikolla on tulossa arvontaan pari lippua Matkamessuille ja hieman suklaata lisäksi, kunhan päästään täältä kotiin...


maanantai 28. joulukuuta 2015

Aurinkoa, sangriaa ja bussien odotusta

¡Saludos de Lanzarote!

Aurinko paistaa edelleen, olemmekin ihmetelleet, miten paljon parempi tuuri sään suhteen meillä on tänä vuonna. Viime vuonna Lanzarotella oli monia pilvisiä päiviä ja lisäksi tuuli niin lujaa, että välillä olo oli kuin juhannusmökillä Suomessa. 

Kuvassa näkyvä hattu on kulkenut matkassa vuodesta 2006, kun sen Sydneystä löysin.

Kävimme tänään bussin kanssa saaren pääkaupungissa Arrecifessa, kunhan heräsimme puoli kymmenen maissa. Katsoin aikataulun netistä ja suuntasimme pysäkille, jossa oli aivan toisenlainen aikataulu. Joka tapauksessa busseja piti kulkea Puerto del Carmenin rantakadulta Arrecifen suuntaan 20 minuutin välein.

Odottelimme reilun vartin ja bussi saapui. Tupaten täynnä. Mahduimme kyytiin ja jopa istumaan, mutta seuraavilla pysäkeillä odottaneilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Seuraava bussi tosin tuli noin viiden minuutin kuluttua. Tämän totesimme, kun bussit osuivat samaan pieneen risteykseen yhtä aikaa.

Arrecifessa kävelimme ympäriinsä ja pysähdyimme kahvilaan sangrialle, instagramista löytyy todistusaineistoa. Yllä oleva kuva tosin on omalta parvekkeeltamme. Aurinko paistaa edelleen ja limsalla laimennettu sangria on mitä parhainta hellejuomaa, mikäli jotain vahviketta juomaansa haluaa. Ja mikä ettei, kun lomalla ollaan.

Oletimme tietenkin, että takaisin päinkin busseja kulkisi 20 minuutin välein, mutta ei. Kun saavuimme linja-autoasemalle, bussi tuli juuri ja oli niin täynnä, että läheskään kaikki matkustajat eivät mahtuneet kyytiin. Me totesimme, että jäämme sovinnolla odottelemaan seuraavaa, 20 minuuttia kuluisi kyllä nopeasti.


Mutta tässä vaiheessa asiat eivät enää sujuneetkaan siten kuin voisi olettaa. Ohitsemme hurahti parikin oikealla numerolla varustettua bussia, jotka eivät siis syystä tai toisesta pysähtyneet lainkaan linja-autoasemalla. Väkeä alkoi vähitellen kerääntyä runsaasti.


Kun bussi viimein saapui - noin puolen tunnin odottelun jälkeen - se tuli saman tien niin täyteen, että kaikki eivät mahtuneet edes istumaan. Seisomapaikoistakin oli pulaa. Minä osuin istumaan saksalaisen murrosikäisen teinitytön viereen, joka kovaan ääneen itki, että hänellä on nälkä ja ulvoi niin kauan, että sai puhelimensa äidiltään. Sitten hiljeni. Meitä ehkä hieman saattoi draamailu huvittaa.

Me nautimme ilmastoidusta bussista ja pääsimme aika pitkän odottelun jälkeen takaisin hotellille. Retkeemme kului kaiken kaikkiaan viitisen tuntia, josta puolet meni busseissa tai niitä odotellessa. Taksi olisi toki nopeampi, mutta sujuihan se näinkin. Meno-paluu bussilla maksoi yhteensä meiltä kahdelta 6,80€.

Mukava lomafiilis siis jatkuu, tänään laitoin ensimmäisen kerran kellon ranteeseen yli viikkoon. Vielä viikko lomaa jäljellä!



tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

Kävimme tänään tekemässä hieman ruokaostoksia jouluksi. Täällä Lanzarotella suurin osa ravintoloista myy jouluksi erikoismenun, jossa on sinänsä paljon valinnanvaraa, mutta kun laittaa ensimmäiseksi kriteeriksi gluteenittoman menun, tippuukin vaihtoehdot minimiin. Aina ei edes vaihtoehtoja enää löydy.




Päätimme siis hakea kaupasta tarpeet ja kokata itse. Kauheaa, eikö totta! Lomalla ja joutuu itse laittamaan ruokaa. Paitsi että nautimme tästä molemmat. Mies saa varmasti gluteenitonta ruokaa ja minä saan laittaa ruokaa tuoreista aineksista, joista emme Suomessa usein kokkaa. 



Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että jouluaattona syömme brasilialaista entrecote -pihviä (no joo, niitä syömme kyllä kotonakin, mutta emme tällä hinnalla...) ja laitamme pihvin lisukkeeksi grillattua kesäkurpitsaa. Paikallisesta supermarketista, Mercadonasta, löytyi pullo Pata Negra -punaviiniä, vuosikerta on 2006 ja hinta oli kolme euroa. Yhteensä jouluaterian hinnaksi meille kahdelle tulee siis noin 13 euroa.



Joulupäivänä syömme katkarapuja, ostimme kokonaisia katkarapuja ja lisäksi sitruunaa, oliiviöljyä ja valkosipulia. Lisukkeeksi teemme salaatin valmiista salaattipussista, lisäämme siihen avokadoa, tomaattia, granaattiomenaa ja ilmakuivatun kinkun palasia. Nam!



Granaattiomenat ovat tämänhetkinen suosikkimme, täällä ne maksavat 39 senttiä kappale. Niitä on aamujugurtin joukossa, lounaalla ja jälkiruokana ja nyt siis myös salaatissa.

Toki syömme täällä ravintoloissakin, juuri eilen söimme mahtavaa aasialaishenkistä ruokaa Asia Garden -ravintolassa. Sinne menemme vielä uudelleenkin.


Maisemakuvat ovat tämän päivän ajelulta Playa Blancasta ja ruokakuvat eiliseltä, kun kokeilimme tuota joulumenua. Maistui vielä paremmalta kuin näytti!

Omatoiminen pakettimatkailija miehineen hiljentyy joulun viettoon ja herkutteluun ja toivottaa kaikille lukijoille lämmintä joulua! (Tänään lämpöasteita oli 24.)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Matkalle yksin, kaksin vai porukalla?

Sanottakoon se heti alkuun: en tykkää yhtään yksin matkustamisesta. Osa matkan hauskuudesta tulee siitä, että kokemukset pystyy jakamaan jonkun kanssa. Sama pätee mielestäni vaikkapa elokuvissa käymiseen. Paljon mukavampi katsoa elokuvaa, kun välillä voi supatella jotain vieressä istujalle. Ja toivottavaa tietenkin olisi, että se vieressä istuva henkilö olisi edes jotenkin tuttu. Muuten voi tulla aika omituisia tilanteita.

Olen pari kertaa ollut reissussa parhaan ystäväni kanssa, molemmilla kerroilla Lontoossa. Matkojen välissä kului 20 vuotta, mutta molemmilla kerroilla viihdyimme erinomaisesti toistemme seurassa - tietenkin, sitähän varten parhaat ystävät on - ja ennen kaikkea vietimme yhteistä aikaa molempien lempikaupungissa.

Kuvatilanteet parhaan ystävän kanssa menevät lähes aina näin. Hän on kameran takana, minä kuvattavana.
Tämä iski molempien huumorintajuun.


Kolmesti olen ollut matkalla äitini kanssa, aikuisiällä siis. Ensimmäinen matkani äidin kanssa oli ylioppilaslahjani, olimme viikon Lontoossa vuonna 1992. (Hmm, alan havaita jotain kaavaa tässä matkakohteen valinnassa...) Shoppailimme ja nautimme Lontoon keväästä. Edelleen muistan kotimatkalta, kun koko bussimatkan ajan Helsingistä Turkuun satoi räntää. Toukokuun alussa.

Vuonna 2008 matkustimme tammikuun lopussa Teneriffalle juhlistamaan äitini 60-vuotispäiviä. Matkaseurueena tuolloin äitini ja minun lisäksi olivat molempien puolisot. Tämä oli ensimmäinen etelänmatka äidilleni ja tuon jälkeen hän on halunnut suunnilleen joka vuosi tähän kaikkein pimeimpään aikaan Kanarian lämpöön ja valoon. Ja mikä ettei, sehän on mainio matkakohde etenkin melko kielitaidottomille eläkeläisille. Tai no, kyllä minun äitini suomea puhuu. Paljon.

Äitini puolisonsa kanssa Puerto de la Cruzissa.

Kesällä 2012 lähdimme samalla seurueella Kreetalle kesäkuun alussa. Jo tuolloin sää oli äidilleni hieman tukalan kuuma ja viikko riitti hyvin Kreikan kuuman auringon alla. Mukavia muistoja jäi tuostakin matkasta, suurin osa illoista kului korttia pelaten neljästään. Marjapussin ja laistocasinon pelaaminen sai ajan kulumaan myöhään iltaan. Välillä toki piti muistaa, että esim. ravintoloissa piti tulkata annokset, kovin monessa tavernassa ei suomenkielistä listaa ollut.

Näyttäisi olevan minun jakovuoroni...

Vuonna 2009 osuimme sattumalta Kreetalle samaan aikaan mieheni sisaren perheen kanssa, tämä ei siis ollut tiedossa vielä matkaa varatessa. He olivat matkalla viikon, me kaksi ja parina iltana kävimme yhdessä syömässä ja pelaamassa minigolfia. Emme ehkä jaksaisi isoa matkaseuruetta ihan koko kahta viikkoa, mutta tuolloin pari iltaa yhdessä toi hauskaa vaihtelua kahdenkeskiseen oloon ja eloon.

Matkalla juhlittiin sisarenpojan syntymäpäiviä.
Mikael täytti 12 vuotta matkan aikana.

Kuten äskeisestä jo saattoi lukeakin, parhaiten viihdyn matkoilla mieheni kanssa. Olemme hyvin samanhenkisiä matkustajia: viihdymme rannalla kirjan kanssa, välillä tosin täytyy vähän shoppailla ja makumme ruoan suhteen on varsin samanlainen, mieluiten edullisesti paikallisten suosimissa paikoissa. Jätämme mielihyvin kolmen tähden ravintolat muille.

Me molemmat haluamme aika samanlaisia asioita matkaltamme: aurinkoa, lämpöä ja kiireetöntä yhdessäoloa. Plussana romanttiset illalliset auringon laskiessa, tosin tähän seikkaan mieheni aina pöhähtää, että romantiikkaa muka. Vähän on tuollainen epäromanttinen jörrikkä.

Me Hanian keskustassa vuonna 2010.
Ja Kreetasta on tosiaan tulossa oma blogitekstinsä jossain vaiheessa...

Tosin huonoin puoli kahdenkeskisissä matkoissa on, että ainoat yhteiset kuvamme matkalta ovat yleensä hölmön näköisiä selfieitä. Onneksi miehellä on pitkä käsi ja aina silloin tällöin joku kuvista onnistuukin... Selfiekeppiä emme ole suostuneet hankkimaan. Risteilymme yhteydessä viime vuonna katselimme huvittuneina turisteja Venetsiassa ja Akropoliilla, jotka kulkivat joka paikassa kepit käsissään. Ehkä tässä näkyy keski-ikäisyytemme.

Tämä on eräs lempikuvistani meistä, otettu St Maartenissa rannalla Tapaninpäivänä 2013.
Ja kyllä meillä on jotain vaatettakin päällä, vaikka kuva ehkä muuta vihjaisi.

Sitä paitsi, en voisi kuvitellakaan kovin pitkää matkaa ilman miestäni. Useimmiten minulla on aivan järjetön ikävä häntä jo silloin, kun olemme yhden yön erossa. Nytkin odotan miestä kotiin pikkujouluista Helsingistä, jossa hän yöpyi eilen. Illalla tuli lähetettyä aika monta tekstiviestiä puolin ja toisin. Silloin harvoin, kun olen ilman häntä matkalla, soitamme toisillemme joka päivä ja illalla lähetämme vielä hyvän yön toivotuksia. Ehkei herra L olekaan ihan täysi jörrikkä.

Me nyt vaan kuulumme yhteen, ihan joka asiassa. Ja mikäs sen mukavampaa kuin jakaa maailmansa toisen samanlaisen kanssa.

Poikkeus vahvistaa säännön. Kuvan otti mieheni ystävä, jonka luona majailimme joulukuussa 2006.

Kenen kanssa sinä mieluiten lähdet matkalle? Tykkäätkö matkustaa isossa seurueessa vai yksin?





torstai 3. joulukuuta 2015

Miniloma Turussa


Käväisin marraskuun viimeisellä viikolla Turussa kirjaesittelyssä ja jäin samalla yöksi Turkuun, vanhaan kotikaupunkiini. Ajattelin, että on mukavampi sekä minun että ystävieni kannalta, jos varaan hotellimajoituksen itselleni sen sijaan, että tungen itseni jonkun sohvalle nukkumaan.

Viime aikoina hotellikseni on Turussa valikoitunut Scandic Plaza Turku. Sijainti on mitä parhain aivan keskellä kaupunkia ja Stockmannin tavarataloa vastapäätä. Lähempänä keskustaa olisin ainoastaan, mikäli keskelle kauppatoria rakennettaisiin hotelli. Siltikään en ole aivan varma, vaihtaisinko hotellia.

Scandic Plaza on nimittäin kävelykadun varrella eli todella rauhallinen. Lisäksi hotellin ikkunat ovat todella hyvin eristetyt. Olimme viime vuonna vappuna mieheni kanssa samassa hotellissa, huoneemme oli silloin toisessa kerroksessa, mutta kadulta tullut vappuyön meteli ei ikinä yltänyt korviimme.



Tällä kertaa olin yksin matkassa ja tiesin jo etukäteen, millaisen huoneen haluan. Scandic Friends -etuohjelman kautta olen tallentanut huonetoiveeni muistiin ja nytkin sain huoneen ylemmistä kerroksista, tarkemmin sanoen kuudennen kerroksen ullakkohuoneen. Niissä on aivan oma viehätyksensä, kuten kuvista näkyy.


Tilaa on myös yhden hengen huoneeksi paljon. 140 cm leveä sänky ainoastaan minulle - ihanaa! Huoneessa oli myös pieni työnurkka ja lukutuoli, jonka vieressä tarjoilupöydällä teetä ja kahvia sekä vedenkeitin.



Eniten yllätyin kuitenkin näköalaa. Hetken ihmettelin, että näenkö varmasti oikein. Keskellä Yliopistonkatua hotellin ikkunasta näkyi Tuomiokirkko. Päätin kiivetä lukutuolin päälle ja nappasin kuvan, jonka jo jaoinkin sekä Facebookissa että Instagramissa. Kerrassaan hurmaava näkymä.





Kylpyhuone oli siisti, kuten asiaan kuuluu ja mielestäni oli hauska muistutus siitä, että niitä pyyhkeitä ei tosiaan tarvitse joka päivä vaihtaa ja lattialle tiputtamisen sijaan voisi ajatella siistijän ergonomiaa ja jättää likaiset pyyhkeet pesualtaaseen. Fiksu idea!



Hotellilla olisi ollut glögi-ilta kanta-asiakkaille ja samalla olisi saanut askarrella joulukortteja. Tämä jäi minulta väliin aiemmin sovitun ohjelman vuoksi, mutta ehdin sentään iltapäivällä piipahtaa vastapäiseen Hansa -kauppakeskukseen ja sen Food Courtin tähteen, Pizzariumiin. 

Pizzarium ansaitsisi vaikka kokonaan oman kirjoituksensa, mutta lyhyesti kerrottuna siellä myydään Suomen parasta pizzaa. Ihan noin niinkuin omasta mielestäni ainakin (ja aika monen muunkin mielestä.) Pizzataikinaa kohotetaan 72 tuntia ja se tekee valmiista pizzapohjasta kevyen ja rapean. Täytteet vaihtelevat osin päivittäin. Itse päädyin tällä kertaa kuvassa näkyvään munakoiso-savujuusto-kirsikkatomaattipizzaan. Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy aina.




Hansan lisäksi Pizzarium löytyy nykyään myös Kluuvin kauppakeskuksesta Helsingistä. Jos et ole vielä käynyt, suosittelen lämpimästi. Mutta varaudu siihen, että pizzan valinta ei ole helppoa vaihtoehtojen paljoudesta johtuen. Myös salaatit ovat Pizzariumissa runsaita ja herkullisia!

(Jostain syystä blogiteksti päätti sijoittua keskelle vasemman reunan sijaan, pahoittelen...)

Milloin sinä olet viimeksi käynyt Turussa? Onko Pizzarium tai Scandic Plaza tuttuja sinullekin?