Omatoiminen pakettimatkailija on nyt Matkailoja.fi

Uusi blogi on avattu!!

Siirry osoitteeseen

www.matkailoja.fi

ja jatka matkajuttujeni seuraamista.

Muutto edessä!

Olen kohta kirjoittanut matkablogiani vuoden. Jonkin aikaa olen jo miettinyt, että haluaisin uudistaa blogiani. Etenkin blogin nimi tuntuu pitkältä ja hankalalta muistaa. Muiden mielestä siis. Kyllähän minä itse blogini nimen muistan.

Kuva: www.publicdomainpictures.net

Joten päätin toimia. Tähän blogiin ei tule enää uusia tekstejä, vaan siirrän vanhat tekstit uuteen blogiin, uuteen alustaan ja uuteen osoitteeseen. Virallisesti uusi blogi aukeaa 22.10., jolloin takana on vuosi matkabloggaamista. Kuitenkin blogiin voi käydä jo tutustumassa.

Eli jatkossa tavataan osoitteessa www.matkailoja.fi

Olen tosi innoissani tästä uudistuksesta, toivottavasti seuraat matkojani jatkossakin!

Pikapyrähdys Tallinnaan: 36 tuntia toimintaa

Saimme työkaverini kanssa ajatuksen piipahtaa Tallinnaan ja siitä tulikin todellinen pikareissu. Tässä siis suht sensuroimaton kuvaus kahden (keski-ikäisen) naisen Tallinnan-päivästä. Ja yöstä. Keski-ikä piti laittaa sulkeisiin, koska matkakumppanini ei oikein arvostanut titteliään.

Lähdimme matkaan bussilla, sillä Länsisatamaan pääsee nykyään mitä mainioimmin Turusta ja Tampereelta myös linja-autolla. Iso plussa etenkin, kun lähtö oli ennen seitsemää aamulla. Sai rauhassa torkkua matkan ajan.

10.00

Astu laivaan - stig ombord. Tallinkin alus otti meidät sisuksiinsa ja aloitimme aamun buffet-aamiaisella. Aamiainen oli loppuun myyty ja tungos sen mukaista. Odotimmekin rauhassa pöydässä ja lähdimme vasta sitten hakemaan vatsan täytettä. Juhlistimme matkaamme kuohuviinillä, mutta nyt viestiä Tallinkille. Kertakäyttöiset muovimukit kuohuviinille. Ei näin, pliis. 

11.40

Muistiinpanoissani lukee, että väsynyttä oleskelua pubissa. Tässä vaiheessa aamun herätys alkoi tuntua erityisen raskaalta. Samaa väsymystä oli huomattavissa viereisissä pöydissä, joissa nukkuivat meitä paljon nuoremmatkin. (Ja taas vinkkausta tuohon keski-ikään, ei mahda mitään).

Väsyneet naiset pubissa. Juomana kahvia ja Pepsi Maxia.
Jollain pitää yrittää hereillä pysyä.

Viereisestä pöydästä tuli ehkä omituisin pyyntö ikinä. Meiltä pyydettiin lainaan korvakorua. Hetken ihmettelimme asiaa, mutta sitä tarvittiin siis sim-kortin vaihtamiseen. Omassa puhelimessakin se hoituu jonkun terävän piikin avulla. Korvakorut - miten monipuolisen kätevät kapistukset!

13.30

Vihdoin hotellilla. Tallinkin maihinnousuputki on muuten tuhottoman pitkä. En ole aikoihin matkustanut Tallinnaan ilman autoa, joten en todellakaan muistanut, miten pitkän matkan tuolla joutuu kävelemään. Onneksi Viru-hotelliin oli lyhyt matka ja vastaanottovirkailija Triin osoitti, miten hyvin asiakasta palvellaan. 

Tässä vaiheessa ostimme mielellämme korotuksen Business Class-huoneisiin ja nousimme hissillä hotellin ylimpään kerrokseen. Pelkästä näköalasta maksoi mielellään 20 euroa lisää, se oli huimaavan upea!

The Näköala. Tämän vuoksi olisi voinut huoneeseen jäädäkin.

13.50

Emme olleet tulleet Tallinnaan oleskelemaan hotellihuoneessa (vaikka päiväunet olisivat tässä vaiheessa maittaneet), vaan lähdimme saman tien ostoksille ja bussilla Kristiine -keskukseen. Kauppakeskus on muuttunut valtavasti - ja valtavaksi - siitä, mitä muistin viime käynniltä Kristiinessä ja pari tuntia kului helpostikin ostoksilla.

Helmikuussa 2016 kirjoitin Tallinnan ostoskeskuksista ja ilokseni huomasin, että Kristiinessäkin on Marks&Spencer ja Sports Direct.

16.00

Pysähdyimme myöhäiselle lounaalle Vanhankaupungin reunamille, paikan nimi taisi olla Albion. Me molemmat valitsimme ruoaksi kana-pinaattipiiraan ja annos ei ollut kovin ihmeellinen, mutta täytti tehtävänsä, siis meidät. Plussaa ihanasta terassikelistä ja miinusta huonosta siiderivalikoimasta sekä ympärillämme pörränneistä ampiaisista.

Epäterveellistä, mutta maukasta.

17.00

Müürivahen pikkukadulla on käsityöliike Jolleri. Ihana matkakumppanini on valtavan innokas käsityöihminen ja voin vaikka vannoa, että hänen silmänsä alkoivat kiilua vielä hieman kirkkaammin, kun astuimme kauppaan sisälle. 

Mikäli joku muukin ymmärtää käsitöiden päälle, niin vironvilla (mitä ikinä onkaan) on todella edullista tässä liikkeessä. Ihanan värisiä lankakeriä on joka puolella ja lähdimmekin liikkeestä melkoisen ostoskassin kanssa.

18.00

Vihdoin olimme takaisin hotellilla. Tässä vaiheessa oli turha enää haaveilla nokosista, joten kävin suihkussa. Suihkun jälkeen huomasin, että hiusharjani oli kotona, samoin matkakumppanini. Sori vaan virolaiset, saitte epäilemättä taas hieman omituisen kuvan suomalaisista. Pyörin nimittäin märillä hiuksilla ympäri Kaubamajaa etsien hiusharjoja, tosin sentään vaatteissa. Pelkässä kylpytakissa olisin saattanut saada vielä enemmän katseita osakseni.

Voin luvata, että tämä on tämän blogin ainoa kylpytakkikuva.
Ainakin tänä vuonna.

21.00 

Elämäni ekat kutsuvierasavajaiset. Kuohuviiniä, pientä purtavaa ja himmeä valaistus. Arvaahan sen, miten siinä kävi... Eli eipä kestänyt kauaa, kun uni alkoi painaa silmiä kiinni. Lähdimme siis hotellille nukkumaan ja puoliltaöin oli pimeää ja hiljaista. Ko. tilaisuudesta on tulossa oma juttunsa, joten tällä kertaa jätän arvioni tähän.

The Näköala toiseen suuntaan. Ei hullumpi tämäkään.

09.00

Herätys ja aamupalalle. Triin oli vastaanotossa varoittanut, että hotelli on tupaten täynnä ja aamiaisella todennäköisesti ruuhkaa. Totta. Kuitenkin sanoisin, että aika nopeasti saimme aamupalaa eteemme ja hetken kaikki näytti hyvältä, mutta sitten. Tee. Miksi ihmeessä ainoat vaihtoehdot ovat joko vihreä tee erilaisilla mausteilla tai sitten iänikuinen Earl Grey? Vähän sama, jos ainoa kahvivaihtoehto aamiaisella olisi vaniljakahvi. Ei varmasti olisi kaikkien makuun. 

10.50

Matkalla satamaan pysähdyimme vielä ostamaan tuliaisia töihin Kalevin suklaapuodista Rotermannin korttelissa. Ja sitten kävelimmekin kiireen vilkkaa laivaan, kotimatkalla meitä kuljetti Eckerö Linen M/S Finlandia. Ihan ekaa kertaa olin laivan loungessa, mutta en kyllä viimeistä. Ihanan hiljaista ja rauhallista, hyvää syötävää ja kunnon teetä. Lisämaksu tuosta loungesta on ainoastaan 18 euroa, suosittelen.

15.30

Hyppäsimme (ainoina matkustajina) bussin kyytiin Länsiterminaalista, vaihdoimme Kampissa Express Busiin ja lähdimme kotimatkalle. Takana tehokkaat tunnit Tallinnassa ja monia kivoja hetkiä. Lähtisin vaikka saman tien uudelleen.

Huh, tulipa pitkä teksti! Mahtavaa, jos jaksoit loppuun saakka. 

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

(Lähes) kaikki ovet avoinna eli All Access Tour Royal Caribbeanilla

Lukijani Anna oli jättänyt niin hyvän kommentin lokakuussa 2015 julkaistuun Karibian-risteilyistä kertovaan tekstiini, että tuli taas halu kirjoittaa lisää risteilyistä.

 Maaliskuussa 2016 olimme 12 yön Eteläisen Tyynenmeren -risteilyllä Royal Caribbeanin Voyager of the Seas -aluksella. Päätimme siellä osallistua All Access Tourille ja pääsimme näkemään myös niitä tiloja laivasta, joita matkustajat eivät yleensä pääse tutkimaan.

Kierros aluksen uumeniin ei ole halpa, muistaakseni maksoimme toistasataa dollaria henkilöltä, joten ihan jokaisella risteilyllä emme varmasti kierrosta osta, mutta kun maaliskuun risteilyllä oli runsaasti meripäiviä (meripäivinä ei siis pysähdytä satamassa, vaan kynnetään merta eteenpäin), niin päätimme tällä kertaa törsätä.

Komentosilta

Aloitimme kierroksen laivan komentosillalta, jonne ei niin vain pääse. Edes kulkuluvalla. Meidät kaikki tutkittiin metallinpaljastimella ja kun laite ei ihmeemmin ulvonut, pääsimme parhaille näköalapaikoille.

Tähän työhuonenäkymään olisi vaikea kyllästyä.

Luonnollisesti kaikki toiminnot tämän kokoisella laivalla hoituvat elektronisesti ja komentosillalla riittikin nippeleitä joka lähtöön. Itsehän osaan juuri ja juuri painaa yhtaikaa Control-Delete-Alt -yhdistelmää, joten olin melko pyörällä päästäni komentosillalla.

Näillä ohjataan laivan azipodeja eli ruoripotkureita.

Merikartasta näkyi meidän reittimme lisäksi myös muut lähistöllä liikkuvat alukset.

Tasan ei käy kapteenien kulkuneuvot. Aikoinaan Allure of the Seasilla ihailimme (ja ihmettelimme) kapteenin menopeliä, sillä hän huristeli omalla moottoripyörällään paikasta toiseen. Toisin oli Voyager of the Seasilla. Kapteeni sai tyytyä potkulautaan. Oli siinä sentään kapteenin tunnus.

Teatteri

Seuraavaksi suuntasimme laivan teatteriin, joka sijaitsee laivan peräosassa kansilla 2, 3 ja 4. Toki olin siellä jo monena iltana istunut, mutta nyt pääsin näyttämölle ja vasta sieltä pystyin todella ihailemaan teatterin kokoa ja kauneutta.

Koska ollaan liikkuvassa laivassa, monet asiat on eri lailla kuin "normaalissa" teatterissa. Esimerkiksi esirippu laskeutuu aina suoraan alaspäin, eikä pääse heilumaan edes myrskyaallokossa. Samasta syystä kaikki lavasteet on kiinnitettävä tiukasti paikoilleen myös silloin, kun ne eivät ole käytössä.

Näyttämön takana on melko pienet tilat esiintyjille ja esitysten aikana lavan takana on kova kiire - aivan kuten missä tahansa muuallakin.

Pesula ja jätehuolto

Sitten lähdettiin hissillä alaspäin ja menimmekin aivan alakerroksiin, jossa sijaitsee pesula ja jätehuolto. Pesulassa oli todella kuumaa ja kosteaa ja valtavia pyykkivuoria oli joka puolella. Pelkästään jo laivan ravintoloista tulee niin paljon pyykkiä päivittäin, että määrät huimasivat. 

Tähän kun lisää pyyhkeet ja lakanat, niin pyykkiä kyllä riittää. Jättikokoiset pesukoneet ja vielä suuremmat mankelit pyörivät tauotta ja puhdasta tuli. Täälläkin tehtiin töitä hymy huulilla. Ainakin silloin, kun matkustajia oli paikalla.

Pesulasta siirryimme jätteiden käsittelyn puolelle. Sain tietää, että laivalla kierrätetään kaikki mahdollinen ja jätevesi suodatetaan ennen kuin se päästetään mereen. Suodatus ei kuitenkaan poista fosfori- ja typpipäästöjä, jotka aiheuttavat levien kasvua ja happikatoa merissä. 

Risteilyalukset kuitenkin hoitavat päästönsä pääsääntöisesti lakien ja säädösten mukaan, joten vaikka omatuntoni ehkä hieman kolkuttaakin, aion jatkossakin risteillä. Sori siitä.

Koska olin kierroksella risteilyn loppupuolella, lajiteltuja jätteitä oli joka paikassa. Henkilökunnan käytävillä oli valtavia pahvikuormia odottamassa päätesatamaa ja tölkkejä ja hajotettuja lasipulloja oli runsaasti. Voyager of the Seasin Tyynenmeren-risteilyillä ainoa jätteiden tyhjennyspaikka on Sydney, koska pienemmissä satamissa ei ole valmiuksia käsitellä sitä määrää jätettä.

Ravintola ja laivan keittiö

Mietin parina aamuna, kun söimme aamiaista hyttimme parvekkeella, että montakohan muovista kupua laivalla oikein on. Kun kierroksellamme ehdimme laivan keittiöön, sain vastauksen. Monta. Monen monta. Laivan keittiö toimii käsittämättömällä tarkkuudella, annokset ja niiden määrät näkyvät koko ajan tietokoneruudulta, jolloin henkilökunta tietää, paljonko annoksia on jäljellä.

Eikä liene kovin yllättävää, kun kerron, että keittiö oli valtavan suuri. Pelkästään tiskilinjastot vievät niin paljon tilaa, että en ole ikinä nähnyt sellaista aiemmin.

Tässä siis yksi tiskilinjastoista. Ei suinkaan ainoa.

Kierroksella kävimme vielä laivan konehuoneen valvontakeskuksessa, jota ennen meidät taas tarkistettiin. Kukaan ei ollut napannut veitsiä mukaan keittiöstä, joten pääsimme sisään. Ehkä en ollut tässä vaiheessa kierrosta (tai muutenkaan) aivan älyttömän kiinnostunut laivan teknisestä puolesta, mutta tulipahan käytyä.

Oma kohokohtani kierroksella oli, kun pääsimme kävelykadun yläpuolella kulkevalle sillalle. Harjoittelin sieltä hetken kuninkaallista vilkutustani, Royal Caribbeanin tapaan.

Kannattiko maksaa kierroksesta? Kyllä, ehdottomasti. Sain tietää risteilyaluksista paljon sellaista, jota en ennen tiennyt ja suurin osa oli jopa kiinnostavaa tietoa. Esimerkiksi se, että laivan vesisäiliöissä on niin paljon juomakelpoista vettä, että sillä selvitään koko risteily ja vielä muutama päivä tuuliajollakin, jos huonosti kävisi.

Maksaisinko kierroksesta uudelleen? Ehkä en. Toisaalta voisin haluta samanlaiselle kierrokselle jollakin uudemmista laivoista, esimerkiksi Oasis tai Allure of the Seasilla.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

Kierrätystä Torreviejan tapaan | Kaarina-lehden kolumni

Tämä juttu on alun perin julkaistu Kaarina-lehdessä ja on toiseksi viimeinen lehtikolumni Espanjan -ajastamme.

Yksi suurimmista eroista Suomen ja Espanjan välillä näkyy täällä päivittäin, nimittäin jätehuolto. Täällä roskikset ovat tien varressa ja niiden tyhjentämisestä vastaa kunta. Ainakin täällä Torreviejassa roskat saa viedä jäteastiaan ainoastaan iltakahdeksan jälkeen, näin vältytään hajuilta kuumina päivinä.

Kierrätys on aika lailla alkutekijöissään. Siellä täällä teiden varsilla on keräysastioita lasille, pahville ja elintarvikemuoville ja onpa meidän kierrätyspisteellämme oma astiansa myös kotitalousöljyille. Näkemämme mukaan suurin osa asukkaista laittaa kuitenkin kaikki roskat samaan astiaan.

Jokin on kuitenkin paremmin kuin Suomessa. Itselle tarpeeton tavara ei päädy täällä yleensä heti roskiin, vaan jätetään roska-astian viereen tai päälle. Tästä sen voi sitten poimia talteen, jos tavaralle löytyy käyttöä. Toistaiseksi olemme nähneet ainakin kymmenen sohvaa, lukuisia patjoja (joista ainakin yksi löysi tiensä alakerran koiran pediksi), leluja, kenkiä ja kirjoja. 

Lukukärpäsen puraisema kun olen, kävin huolella läpi täysin siistit, muovipussissa olleet kirjat ja kolme niistä päätyi meidän lomalukemistoomme. Samalla apajalla oli pari muutakin tonkijaa, enkä minä ainakaan osannut hävetä roskien tonkimista.

Tavarat lojuvat ehkä hieman epäsiistin näköisesti roska-astioiden vieressä aikansa, korkeintaan viikon, jonka jälkeen jätehuolto korjaa ne roskisten vierestä pois. Ei siis mitään kirppispöytien varaamista ja tavaroiden hinnoittelua tai kuvaamista fb-kirppareille. Nopeat syövät hitaat ja tekevät parhaimmat roskislöydöt. Toisen romu on todellakin toisen aarre.

Kuvat ovat Punta Priman asuinalueelta Torreviejasta, 

jossa asuimme keväällä 2016 kymmenisen viikkoa.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

Muutama tunti Tabarcan saarella

Torreviejassakin riittää näkemistä, mutta sieltä kannattaa myös lähteä päiväretkille kaupungin ulkopuolelle. Cartagenan -retkestä kirjoitin jo aiemmin, kävimme siellä kahteen otteeseen, mutta teimme myös muita retkiä silloin, kun meillä oli auto käytössä.

 Tabarcan saari

Tabarcan saari on pienin pysyvästi asutettu saari Espanjassa ja vuoden 2011 väestönlaskun mukaan siellä asui 68 henkilöä. Hallinnollisesti Tabarca on osa Alicanten kaupunkia. Sinne pääsee veneellä Alicantesta, Torreviejasta ja Santa Polasta.

Alicanteturismon video Tabarcasta:

Me lähdimme saarelle Santa Polasta, koska veneitä kulki useammin kuin Torreviejasta ja matka-aika veneessä oli suhteellisen lyhyt. Kärsin aina välillä matkapahoinvoinnista etenkin merellä ja näin saimme minimoitua matkan haitat.

Santa Polan satamassa on pysäköintialue, joka on tosin aika kallis verrattuna esimerkiksi Torreviejan keskustan pysäköintialueisiin. Meidän vuokra-automme oli parkissa reilut viisi tuntia ja maksoi suunnilleen kympin.

Kilpailevia yrityksiä on monia Santa Polan satamassa, me valitsimme kuvassa näkyvän punaisen veneen. Osittain siksi, että taustalla näkyvään oranssiin alukseen oli menossa suunnilleen sata koululaista. Liput kannattaa ostaa vasta satamasta, sillä meno-paluun sai ainakin toukokuun lopussa paikan päältä halvemmalla kuin netistä.

Tässä matkaseurueemme, etualalla Karin tytär Tanja sulhasensa Samin kanssa.

Laivamatka meni nopeasti, mutta tyrskyjä oli sen verran, että kovin pidempää matkaa en olisikaan halunnut. Perille päästyämme lähdimme kiertämään saarta ja tekemään hieman matkamuisto-ostoksia. Mikään ostoskeidas Tabarca ei ole, kauppoja oli muutama, samoin ravintoloita.

Saari oli nopeasti kierretty ja erityisesti ihailimme kirkasta vettä saaren ympärillä. Saarta ympäröivät vedet on julistettu suojelualueeksi vuonna 1986 ja veden alle on rakennettu keinotekoinen riutta suojelemaan vesistön eläimistöä ja kasveja.

Saarella ei ole paljon tekemistä, mutta jos siellä haluaa viettää päivän, kannattaa ottaa rantapyyhe ja uima-asu mukaan ja siirtyä rannalle, kun saari on kierretty. Mahtavia maisemia löytyy ympäri saarta ja mekin kuvailimme ahkerasti.

Isä ja tytär. <3

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.

G'day! Pieni selviytymisopas Adelaiden keskustaan

Adelaide on Australian viidenneksi suurin kaupunki, jossa asuu noin puolitoista miljoonaa ihmistä. Britit perustivat kaupungin vuonna 1836 kaurna -heimon asuinalueelle ja nimesivät kaupungin kuningas Vilhelm IV:n puolison mukaan.

Minä vierailin Adelaidessa ensi kertaa huhtikuussa 2016 ja ihastuin valtavasti. Adelaidessa on mielestäni Sydneyyn verrattuna mukava pikkukaupungin fiilis ja kaupungin keskusta on paremmin hallittavissa. Vierailuani toki helpotti fakta, että Kari on asunut aikoinaan Adelaidessa puolisen vuotta ja vaikka vuoden 1991 julkisen liikenteen kartta ei enää ollut validi (sellainenkin meiltä karttahamstereilta siis kotoa löytyi!), niin minulla oli mukana hyvä opas, joka tutustutti kaupungin vilskeeseen.

Mansions on Pulteney oli kotinamme viiden yön ajan.

Kuva: Mansions on Pulteney

Asuimme aivan kaupungin keskustassa sijaitsevassa huoneistossa Pulteney -kadulla. Olin pyytänyt hiljaista sijaintia ja ainakin huoneisto 13 sellainen oli. Parvekkeemme avautui viereiseen food courtiin (mikähän tälle olisi hyvä suomennos, ruokakortteli?) ja kaupungin melu jäi kauas taakse, kun suljimme ulko-oven.

Glenelgin rantalaituri

Julkinen liikenne

Adelaiden julkinen liikenne eli Adelaide Metro sisältää joka suuntaan kulkevat linja-autot ja yhden linjan raitiovaunut, ei siis metroa, nimi on hieman turisteja hämäävä. Testasimme raitiovaunureitin päästä päähän eli Glenelgin rannalta Entertainment Centreen, jossa nimensä mukaisesti on suuri viihdekeskus, jossa järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia.

Halvimmaksi muutaman päivän vierailu tulee Visitor Passilla, 3 päivän lippu maksaa 26 dollaria ja sillä saa liikkua niin paljon kuin ehtii. Lentokentällä näitä kortteja myydään WHSmith Expressissä, joka sijaitsee lentokenttärakennuksen ulkopuolella. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että liput ovat loppu. Meille myytiin ei-oota sekä lentokentällä että keskustassa.

Ostimme Visitor Passin sijaan kertalippuja tai päivälippuja. Päivälippu maksoi 9,90 dollaria, joten paljon kallimmaksi ei kulkeminen näinkään tullut. Lentokentältä pääsee bussilla helposti keskustaan ja yksittäisen bussilipun voi ostaa joko automaatista tai kuljettajalta.

Uutta ja vanhaa rinnakkain Rundle Mallilla.

Rundle Mall

Nimen perusteella oletin päätyväni ostoskeskukseen, mutta Rundle Mall on Adelaiden keskustan kävelykatu, jonka molemmilla puolilla on lukuisia kauppoja. Koska asuimme aivan kulman takana, kävimme päivittäin Rundle Mallin ruokakaupoissa, Coles ja Woolworths sijaitsevat vastakkain toisiaan, joten kävimme molemmissa.

Nämä possut asustelevat Rundle Mallilla.

Ehkä vähän turhaankin ostimme ruokatarvikkeita huoneistoomme, sillä ravintoloita oli ympärillä niin runsaasti, että olisimme hyvin voineet hoitaa ruokailumme kokonaan niissä. Varsinkin, kun huoneistomme keittiön tuuletin taisi olla 1970-luvulta ja paistetut karitsankyljykset tuoksuivat kämpässä pari päivää.

Edullisia ostoksia kaipaavalle Rundle Mallilta löytyy KMart ja The Reject Shop. Etenkin jälkimmäisestä löytyi niin sekalaista tavaraa, että sitä on mahdotonta lähteä luettelemaan. Ostin sieltä suklaapatukoita ja tarroja. Ostamatta jäi lahjapussit ja pesuaineet. Rundle Mallin ja Pulteneyn kulmassa on vielä Target, josta Kari osti muun muassa australialaisesta puuvillasta neulotun neuleen 20 dollarilla.

Hedelmätiski Adelaide Central Marketissa

Adelaide Central Market

Adelaide Central Market sijaitsee Grote Streetilla CBD (Central Business District)-alueella aivan Chinatownin vieressä. 80 myyntipaikkaa takaavat jatkuvan hulinan ja tungoksen. Erikoiskauppoja on useita, itse ihmettelin sienimyymälää. Siis kokonainen kauppapaikka pelkästään sienille. Vaikea käsittää, vaikka sienistä pidänkin.

Yleensä yritän ottaa kuvani ilman tunnistettavia kasvoja, Adelaide Central Marketissa se oli mahdotonta.

Juusto- ja hedelmäkauppiaita oli monia ja oli vaikea valita, mitä herkkuja ostaisin. Päädyimme avokadoihin ja tuoreeseen mangoon, jota on lähes mahdotonta saada kypsänä Suomesta.

Me söimme ensimmäisellä vierailullamme malesialaista laksaa (NAM!) ja tilaaminen onnistui hyvin myös gluteenittomasti. Kauppahallista löytyy ruokaa sushista saksalaisiin makkaroihin ja olipa siellä latvialainen ravintolakin. Me totesimme, että latvialaista ruokaa saa hieman lähempänä kotia ja keskityimme aasialaisiin makuihin.

Aivan Central Marketin vieressä on ISO aasialainen ruokakortteli, jossa ainoaksi ongelmaksi muodostuu valinnan vaikeus. Päädyimme lopulta vietnamilaiseen ruokaan ja oma pho -keittoni oli täydellinen. Testaamatta jäivät korealainen ja taiwanilainen keittiö, japanilaiset ramen-keitot ja monet muut vaihtoehdot. On kyllä tylsää, kun ei voi syödä rajattomasti eri annoksia!

Jos olet suuntaamassa Adelaideen, älä sivuuta Barossan laakson viinialueita. Kirjoitin huhtikuussa kolmesta viinitilasta: Hewitson Wines, Jacob's Creek Wines ja Yalumba Wines.

Muistathan, että blogillani on sivu myös Facebookissa ja voit seurata Omatoimisen pakettimatkailijan menoa myös Instagramissa ja Twitterissä.