sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Maailman paras lentokenttä | Kaarina-lehden kolumni 27.04.2016

Tässä toinen kolumnini Kaarina-lehteen. Alkuperäinen kolumni on julkaistu 27.04.2016 ilmestyneessä lehdessä.

Pitkät lennot eivät juurikaan haittaa minua. Olen pituudeltani mallia hobitti, joten jalkatilaa riittää aina ja kunhan minulla on lukemista, viihdyn kyllä. Sen sijaan välilaskut ja koneen vaihdot ovat mielestäni tympeitä. Lentokentät ovat kuolettavan tylsiä paikkoja. Kentillä ei ole mitään tekemistä, voin vain odotella seuraavaa lentoa ja jaloitella hieman.




Kuitenkin paluumatkalla Australiasta varasin ihan mielelläni lennot kahdeksan tunnin välilaskulla Singaporessa. Changin lentokenttä on ainoana maailmassa luokiteltu viiden tähden lentokentäksi ja käytyäni siellä en ihmettele luokitusta lainkaan.

Tympeä ilmeeni ei johdu lentokentästä, vaan 12 tunnin lennosta ennen kuvan ottoa.






Lentokentältä järjestetään ilmaisia kiertoajeluja Singaporen nähtävyyksiin ja mekin lähdimme katsomaan, miltä Singapore näyttää auringonlaskun aikaan. Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa sekä keskustassa, jossa pilvenpiirtäjät kohosivat hämärtyvää taivasta vasten. Kiertoajelu ei ollut kovin kattava, mutta ehdottomasti parempi tapa kuluttaa aikaa kuin lentokentällä istuminen.



Kävimme myös lentokentän perhospuutarhassa. Joka puolella lenteli perhosia, osa pienempiä ja osa kämmenen kokoisia, kaikissa mahdollisissa väreissä. Tuntui ällistyttävältä, että tällainen paikka löytyy lentokentältä. Valitettavasti välilaskumme oli liian lyhyt, jotta olisimme päässeet nauttimaan elokuvateatterin tarjonnasta tai loikoilemaan terminaalin katolla sijaitsevaan uima-altaaseen.




Ensi vuonna lentokenttä laajenee entisestään, kun siellä avataan Jewel of Changi –niminen osa, jossa on muun muassa maailman suurin sisätiloissa oleva vesiputous sekä kävelyreittejä katetussa puistossa. Ehkäpä sitten lennämme uudelleen sitä kautta – hieman pidemmällä välilaskulla, kiitos.


Kuvat ovat Changin lentokentältä ja keskustan kiertoajelultamme. Oletko käynyt Changissa, mitä pidät kentästä?



2 kommenttia:

  1. Oi! Normi lentokentillä vietetyt tunnit ovat kyllä matkustamisen huonointa puolta. Tämmöisessä sen sijaan voisi viihtyä ihan vapaaehtoisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nytkin jäi liukumäet ja uima-altaat ja spat testaamatta. Mahtava kenttä kerrassaan.

      Poista

Jätä kommenttisi tai terveiset...